V. 1883 lääkäri Grinewezki ensi kerran kulki eteläsaaren poikki. viidessä päivässä ankarassa pakkasessa.
Nossilow vietti Novaja Zemljassa kolme talvea (1887—9) kooten tärkeän ilmatieteellisen havaintoaineiston, vaikka hänenkin oli kestettävä ankaria lumimyrskyjä. Hän kulki kolmeen suuntaan eteläsaaren poikki ja tunkeutui melkoisen matkan pohjoissaarenkin sisäosiin. Geologi Th. Tshernishew kulki v. 1895 uudelleen eteläsaaren poikki lännestä itään. Hän tuli havaintojensa kautta siihen johtopäätökseen, että Novaja Zemlja on samanlaisen ajan jaksoittaisen kohoamisen alainen kuin Fenno-Skandiakin, mutta että maajäätikkö siellä nykyisin on kasvamaan päin, päin vastoin siis kuin Grönlannissa, jossa sen on huomattu ylt'yleensä vähenevän. Jääkaudella Novaja Zemlja näyttää kauttaaltaan olleen syvällä merenpinnan alapuolella.
Vv. 1900 ja 1903 ruotsalainen Otto Ekstam oleskeli saarella, tutkien tarkkaan varsinkin eteläsaaren länsirannan.
Venäläinen taiteilija Borisow vuosina 1899 ja 1900 täytteli pohjoissaaren itärannan aukkoja. Matotshkin Sharr salmesta, joka erottaa pohjoissaaren eteläsaaresta, hän löysi laatikon, jossa oli maksimi- ja minimitermometri, arvatenkin v:n 1872 itävaltalaisen retkikunnan sinne unohtama. Sen osoittama korkein lämpö oli +15°C, suurin pakkanen taas -70°C. Novaja Zemlja kieltämättä on maapallomme kylmimpiä maita, Huippuvuoria paljon kylmempi.
Novaja Zemljan sisäosissa tuskin on eläimistöä ensinkään, ei muuta kuin siellä täällä joku harhaileva lintu, joku sopuli, napakettu, ruskea karhu tai jääkarhu ja toisin ajoin mannermaalta tulleita peuroja. Hyönteisiäkin on sangen niukasti. Merenrannikolla sitä vastoin on suunnattomia lintulaumoja, jotka tulevat sinne pesimään. Toisin paikoin on rantakallioilla miljoonia kiisloja. Monenlaisia sorsia on lukemattomat parvet ja eteläsaaren laaksoihin ja järviin saapuu joka kesä paljon hanhia ja joutsenia pesimään. Meressä on valaita, hylkeitä ja delfiinejä. Vain kahta lohilajia kannattaa kalastaa.
Jo vanhastaan on lintujen ja merieläinten runsaus houkutellut Novaja Zemljan rannoille ja rantavesiin Pohjois-Venäjän ranta-asukkaita, sekä venäläisiä että karjalaisiakin, jotka vielä tänä päivänä sanovat saarta »Uueksi muaksi». Jo kuudennellatoista vuosisadalla oli heidän pyyntimajojaan pohjoissaaren pohjoisimmissakin osissa. Monen monet viettivät saarella kesät talvet yhteen mittaan kärsimättä sanottavasti keripukista. Vienan meren jäiden vuoksi oli venäläisten pyyntialusten kuitenkin vaikeampi päästä Novaja Zemljan vesille kuin norjalaisten, jotka lienevät jo viikinkiajalla sinne retkeilleet. Venäjän hallituksen toimesta saarelle on viety useita samojeedisiirtokuntia.
Uuden Siperian saaret.
Uuden Siperian saarilla, jotka löydettiin jo 18:nnen vuosisadan alkupuolella, kävivät sitten usein sekä kasakat että maanasukkaat, koska siellä oli runsaasti mammutti-norsunluuta. Vasta yhdeksännentoista vuosisadan kuluessa ne kuitenkin tulivat tarkemmin tutkituiksi.
A. Bunge ja paroni E. v. Toll tekivät sinne vuosina 1885—86 ja 1893 matkoja Venäjän tiedeakatemian kustannuksella, löytäen paljon mammutteja ja muita sukupuuttoon kuolleita eläimiä ja todistuksia siitä, että puu mammuttiaikana kasvoi ainakin vie 74:nnellä leveyspiirillä.
V. 1901 paroni Toll lähti laivalla uudelle retkelle aikoen käydä Sannikowin saarella, jonka Sannikow niminen purjehtija oli nähnyt jo v. 1810, vaan jolla ei siihen saakka ollut kukaan käynyt. Vietettyään ensimmäisen talven Taimyrin mutkassa Toll seuraavana kesänä kulki pohjoista kohti aina Bennettin saarille saakka, mutta ahtojäät pakottivat hänet sitten palaamaa Kotelnojiin, jossa hänen täytyi viettää toinen talvi. Sannikowin saaresta hän ei uupumattomasta etsinnästään huolimatta ollut nähnyt merkkiäkään. Talven kuluessa hän teki retkiä Uuden Siperian muillekin saarille. Kun suunniteltu apuretkikunta oli saapunut Kotelnojiin, lähti eläintieteilijä Birula toukokuissa 1902 tutkimaan Uuden Siperian saariston koillisinta saarta. Kolme viikkoa myöhemmin lähti Toll itse tähtitieteilijä Seebergin kanssa talvikortteerista kulkeakseen Uuden Siperian niemitse Bennettin saarelle. Laivan piti syksyllä noutaa molemmat retkikunnat, mutta jääolot olivat niin vaikeat, ettei se päässytkään perille, vaan täytyi sen varalta tehdyn välipuheen mukaan lähteä Lenan suistamoon talvimajoille. Sieltä kokoelmat ja kaikki liikenevä miehistö lähetettiin Jakutskiin. Tollin ja Birulan täytyi viettää talvi työmaallaan. Birula palasi v. 1903 Siperiaan onnellisesti, mutta Tollia ei kuulunut, jonka vuoksi alettiin pelätä, että hän seuralaisineen c£i joutunut tuhon omaksi. Heti Birulan palattua lähetettiin sen vuoksi uusi apuretkikunta Bennettin saarelle — toinen oli lähtenyt jo helmikuussa 1905 — mutta tämä löysi vain Tollin muistiinpanoja, joiden mukaan hän oli kolme kuukautta viettänyt tällä 200 neliökilometriä laajalla, 460 metriä korkealla maalla, sen laaksoissa ja maajäätiköillä. Ei mitään muuta tietoa saatu Tollista eikä hänen seuralaisistaan. Luultavasti he apuretkikunnan saapuessa jo olivat tuhoutuneet. Turhaan häntä on myöhemminkin etsitty, tuntematon kohtalo avasi hänen hautansa. Paroni Toll oli kokeneimpia napamatkustajia ja yleistä osanottoa herätti hänen synkkä kohtalonsa.