Vambery oli turkkilaisten ihailija ja koetti todistaa unkarilaisten olevan alkujuureltaan turkkilais-tataarilaisia, mutta tämän väitteen aiheuttamissa tieteellisissä riidoissa hän joutui alakynteen. Vambery nimitettiin itämaisten kielten professoriksi Budapestin yliopistoon ja kuoli v. 1913.
Venäjä valloittaa Khivan, Bukharan ja Kokandin.
Venäläiset olivat vähitellen vallanneet kirgiisien arot ja ryhtyivät nyt ahdistamaan Turkestanin keidasvaltioita.
Ensimmäinen yhteentörmäys tapahtui Khivan kanssa, jonka alamaisiin kuuluvat paimentolaisheimot tekivät rosvoretkiä Venäjän alueelle. Kenraali Perovskij lähti v. 1839 Orenburgista liikkeelle, mutta hänen retkensä päättyi sangen huonosti. Menetettyään aroilla lumimyrskyissä neljännen osan armeijastaan ja toistakymmentätuhatta kameelia hänen täytyi palata takaisin, ennenkuin oli Allat Kuli kaanin joukkoja edes nähnyt.
Kymmenen vuotta myöhemmin Kokandin kaani kirgiisien avulla koetti karkoittaa venäläiset Syr-darjan alijuoksulta, mutta siitä oli seurauksena, että venäläiset vain vahvistivat asemiaan, perustaen v. 1853 Perovskin, uhkaamaan Kokandia. Krimin sodan johdosta eteneminen joksikin aikaa seisahtui, mutta 1860-luvun alkuvuosina venäläiset jälleen sekä valloittivat Tshun laakson yläpään että tunkeutuivat Syr-darjan laaksoa Turkestan nimiseen kaupunkiin ja sen ohi Tshimkandiin.
Bukharan ja Kokandin jouduttua keskenään sotaan venäläiset v. 1865 valloittivat maankastelulaitoksistaan ja hedelmäpuistoistaan kuulun Tashkentin, ennenkuin Bukhara ennätti sen itselleen riistää. Venäläiset tämän johdosta joutuivat sotaan Bukharankin kanssa, voittaen emiirin armeijan ja valloittaen v. 1866 Khodjentin, ihanan Ferghanan avaimen. V. 1868 kenraali Kaufmann valloitti ikivanhan Samarkandin, Timur Lenkin entisen pääkaupungin. Bukharan täytyi luovuttaa Venäjälle koko Serawshanin laakso, paras maakuntansa, ja tyytyä itse vasallivaltion asemaan.
Kirgiisien ja turkmeenien rosvoretket lopettaakseen ryhtyivät venäläiset seuraavalla kymmenluvulla uudelleen sotaan Khivaakin vastaan, hyökäten v. 1873 monelta puolelta samalla haavaa sen kimppuun. Kaanin täytyi ruveta Venäjän vasalliksi. Pari vuotta myöhemmin antoi Kokandissa syttynyt sisällinen sota Venäjälle aiheen käydä tämänkin valtakunnan kimppuun ja keväällä v. 1876 liittää koko Ferghana alueihinsa.
Epäilemättä olisivat venäläiset jatkaneet valloituksiaan myöskin itäänpäin ja anastaneet Tariminkin syvänteen, joten he olisivat saaneet haltuunsa Kiinaan vievän ikivanhan kauppatien pitkin pituuttaan, mutta Kiinan onnistui sitä ennen tehdä loppu siellä vallitsevasta s sekasorrosta ja laskea koko Itä-Turkestan vuoristoa myöten valtansa alle. Tämä ratkaisu oli Englanninkin etujen mukainen.
Viimeiseksi tuli villien turkmeenien vuoro, jotka vallitsivat Kaspian meren itäpuolella olevia aroja. Kenraali Skobelev valloitti näiden rosvojen lujan linnan Gök-Tepen v. 1881 urhean puolustuksen jälkeen ja ulotti Venäjän alueen Persian rajalle saakka. Samalla venäläiset rakensivat Trans-Kaspian radan alkupään. Samalla vuosikymmenellä syntyi Venäjän ja Englannin kannattaman Afghanistanin välillä riita Merwinkin keitaasta, joka yhteisellä sopimuksella sitten myönnettiin Venäjälle.
Näin Venäjä oli saavuttanut ne rajat, joitten eteläpuolelle Englanti tuskin olisi sitä sodatta laskenut. Pamirin kautta Venäjä kuitenkin koetti avata itselleen tien Intiaan, samalla kuin se alkoi sekaantua Persiankin asioihin, saadakseen sen kautta pääsyn Intian merelle.