Hovat, Madagaskarin vaaleampi väestöaines, jonka hallussa itäinen puoli ja keskusylänkö ovat, olivat jo vanhastaan pyrkineet saamaan saarella ylivaltaa, ja yhdeksännentoista vuosisadan alussa se heille osaksi onnistuikin. V. 1810 nousi hovavaltakunnan valtaistuimelle Radama, ponteva ja tarmokas hallitsija, joka päätti avata maansa sivistykselle ja kristinuskolle, saaden kummassakin tarmokasta apua englantilaisilta. Suuren osan saarta hän laski valtansa alle. Englantilaiset lähetyssaarnaajat kehittivät hovain kielen kirjakieleksi, raamattu käännettiin, kouluja ja seurakuntia perustettiin.
Radaman jälkeen anasti kuitenkin kuningatar vallan ja hänen aikanaan ja toimestaan kristinuskoa ruvettiin vainoamaan ja muutkin sivistystulokset jälleen suureksi osaksi menetettiin. Lähetyssaarnaajat karkotettiin, satoja kristinuskoon kääntyneitä surmattiin, toisia myytiin orjiksi tai pantiin vankeuteen, kun he eivät suostuneet uskostaan luopumaan. Vasta jälkeen vuoden 1863 kääntyivät asiat jälleen Radama I:n viittomalle tolalle. Hallitsijoina on Radaman jälkeen enimmäkseen ollut kuningattaria, mutta varsinainen hallintovalta on kuitenkin ollut miehen käsissä, kuningattaren mies kun aina on ensimmäinen ministeri.
Hovat olivat osoittaneet — samoin kuin myöhemmin Japani — siksi vilpitöntä kykyä ja taittoa vastaanottaa eurooppalaisen sivistyksen, että he luultavasti olisivat kyenneet perustamaan kansallisen sivistyneen valtakunnan, jos ulkonaiset suhteet olisivat sen sallineet. Suur-Britannia tosin oli heidän itsenäisyydelleen suosiollinen, mutta toinen oli Ranskan laita. Ranska mieli saarta itselleen ja saatuaan jalansijan sakalavarannikolla sen olikin helppo sekaantua saaren asioihin. V. 1883 Ranska alkoi sodan, kun hovahallitus ei suostunut alueita luovuttamaan, ja v. 1885 tehdyssä rauhassa hovain hallituksen täytyi suostua siihen, että Ranska sai saaren ulkoasiain johdon.
Myöhemmin hovat kuitenkin koettivat vapautua Ranskan holhouksesta ja siitä seurasi v. 1895 uusi sota, joka päättyi pääkaupungin Tananarivon pommitukseen. Kuningatar jäi edelleenkin valtaan, mutta saari asetettiin Ranskan suojeluksen alaiseksi. Jo seuraavana vuonna syntyi kuitenkin kapina, jota kukistamaan Ranskasta lähetettiin kenraali Gallieni. Hän sai käytettävikseen siksi huomattavat sotavoimat, että hän saattoi valloittaa koko saaren, kukistaa sen hallituksen, pakottaa kuningattaren luopumaan valtaistuimestaan ja tehdä saaresta Ranskan siirtokunnan — huonosti hallitun, kuten Ranskan siirtokunnat enimmäkseen ovat.
PETTYMYKSIEN MAANOSA.
Austraalian sisäosain etsijät.
Ensimmäiset purjehtijat toivat Intian meren itälaidalta löytämästään uudesta maanosasta niin masentavia tietoja, että kului kauan, ennenkuin sitä edes pidettiin anastamisen arvoisena.
Kun sieltä kuitenkin lopulta löydettiin hyötyisempiäkin rantoja ja niille oli perustettu elinvoimaisia siirtokuntia, ryhtyivät yritteliäät uudisasukkaat tunkeutumaan suuren manterensa salattuihin sisäosiin, etsiäkseen sieltä yhä runsaampia luonnonantimia.
Mutta vain alussa tämä etsiskely todella johti suuriin saavutuksiin. Kuta kauemmaksi Austraalian kaakkoiskulmilta retkeiltiin sisämaahan, sitä karummiksi muuttuivat ne seudut, joita retkeilijät löysivät, sitä useampi sai palata pettynein toivein takaisin. Rannatonta autiutta, ilottomuutta, tyhjyyttä kohdattiin enimmäkseen, minne vain kaakkois- ja itärannalta edettiinkin.
Sinivuoriston poikki.