Kesäkuun lopulla maan ja joen luonne alkoi muuttua samanlaiseksi kuin Lachlaninkin suoseuduilla. Se oli kauttaaltaan tasaista lietemaata, mutta parissa paikassa kohosi kuitenkin rannattomasta tasaisesta lakeudesta kallionkyhmy, jonka laelta oli laaja, vaikk'ei suinkaan rohkaiseva näköala. Edessäpäin näkyi vain lakeutta lakeuden takana ja jokunen etäinen suo, itäpuolella taas mahtava vuorenselänne, joka äkkijyrkin otsin suistui lakeuteen.
Matkaa vielä jonkun päivän jatkettua alkoi joki tulvia äyräittensä yli lakeudelle ja edessä oli räme, jota Oxley lähti veneellä tutkimaan. Lähes viisikymmentä kilometriä hän tunkeutui tähän sankkaa, miehenkorkuista ruokoa kasvavaan rämeeseen, jossa ei ollut mahdollista mitään nähdä ja jossa retkeilijät lopulta eksyivät virran uomastakin. Oxley oli vakuutettu siitä, että hän nyt oli tullut otaksutun sisämeren mataliin rantavesiin, ja kääntyi takaisin muun matkueen luo. Siellä täytyi odottaa kymmenkunta päivää Evansia, joka oli retkeillyt idässä näkyvälle vuorelle, löytäen sieltä uuden melkoisen joen, joka sai Castlereaghin nimen. Sinne lähti sitten koko retkikunta, mutta uuden joen rannalla sen yllätti tulva, joka peitti koko lakeuden, niin että retkeläisten täytyi pienellä kunnaalla viettää seitsemän päivää veden piirittämänä. Tämän ajan kuluttua he saattoivat nousta melkoiselle vuorelle ja nähdä sieltä laajalle yli lakeuksien ja niihin päättyvän vuoristorintaman.
Vaikeita matkoja.
Lähtiessään matkaa jatkamaan he tulivat uudenlaiselle pahalle maalle, joka milt'ei vei voiton kaikesta, mitä he olivat siilien saakka kokeneet. Semmoista maata Austraaliassa tavataan monessa paikassa sateiden jälkeen. Ylinnä on paria kolmea tuumaa vahvalta kevyttä multaa, jolla on niukka kasvullisuus, tämän alla taas kahdeksaatoista tuumaa vahvalta löyhää hiekkaa ja liejuista vettä ja pohjana kalliota tai kiveä. Kun siihen astui, pirskui vesi monta tuumaa korkealle ja riittävän suuren painon alla pintakerros puhkesi ja jalka upposi hietaan ja liejuun, takertuen siihen kuin suohon. Ihmisen oli kovin vaikea kulkea tämmöisen maan poikki ja hevosen melkein mahdoton. Jonain päivänä päästiin vain kymmenkunta kilometriä etenemään ja sittenkin täytyi hevosten kantamukset purkaa ja viedä miesten selässä pahimpain paikkani yli. Hevoset uupuivat siihen määrään, että ne heti leiripaikalla, kun kantamukset oli riisuttu, kävivät miesten ympärille maata kuin koirat.
Elokuun 25 päivään saakka retkikunta ponnisteli tämmöistä maata eteenpäin ja sanomatonta huojennusta tunsivat kaikki, kun lieju vihdoin loppui ja tultiin metsäisille kunnasseuduille ja laajoille ruoholakeuksille.
Kaunis vesiputous.
Kääntyen sitten vuoriston poikki merenrannalle pyrkiäkseen retkeilijät piankin joutuivat sangen epätasaiselle maalle ja erään leveän joen vartta kulkiessaan näkivät tämän äkkiä katoavan syvään kuiluun. Tarkemmin paikkaa tutkiessaan he huomasivat sen muodostavan putouksen, joka kauneudessaan voitti kaikki, mitä he olivat siihen saakka osanneet kuvitellakaan. Vesi putosi kahtia jakaantuneena pystysuoran kallioseinämän partaalta seitsemänkymmenen metrin levyisenä suihkuna seitsemänkymmenen metrin syvyiseen kuiluun, synnyttäen korvia huumaavan pauhun ja kastellen katsojat vihmallaan kolmensadan metrin päähän. Kierrettyään kallionhalkeamassa eteenpäin puolen kilometriä se uudelleen hyppäsi yhdellä kaatumalla kolmekymmentä metriä ja loikki sitten edelleen portaalta portaalle kolmen tai neljänsadan metrin korkuisten kallioseinämäin välitse.
Retkikunta kulki uutta suuntaa Sinivuoriston poikki ja voitettavat vaikeudet olivat suunnattomat. Tien löytäminen oli niin vaikeata, että retkikunta toisinaan selänteitten yli kiipeillessään nousikin yhä korkeammalle, vaikka se jo oli tullut vedenjakajan poikki. Parintuhannen metrin korkeudesta näkyi laajain metsäin takaa vihdoin Tyynimeri.
Merenrannikolla, noin 150 kilometriä Sydneystä pohjoiseen, alkuasukkaat olivat sotaisia ja kavalia ja retkikunnan täytyi taistella, ennenkuin pääsi Newcastlen siirtokuntaan. Yksi miehistä haavoittui pahasti ja useat muut nipinnapin välttivät surman, retkikunnan molemmat johtajat muiden mukana.
Vielä kolmannenkin tutkimusretken Oxley teki. Lähetettynä purjealuksella etsimään paikkaa uudelle vankisiirtokunnalle hän löysi 28:nnen leveysasteen pohjoispuolelta Austraalian itärannalta kauniin joen, jolle hän uuden maaherran kunniaksi antoi Brisbanen nimen. Sen suussa, joka muodostaa oivallisen sataman, on nykyään Queenslandin kaunis ja ripeästi edistyvä pääkaupunki. Oxley luuli joen tulevan kuvittelemastaan suuresta sisämaan järvestä, mutta myöhemmät matkustajat piankin osoittivat tämän otaksuman perusteettomuuden.