Kylmä yö.
Mitchell kääntyi nyt takaisin, lähteäkseen uuteen suuntaan retkeilemään. Noustuaan Murrayn vartta Murrumbidgeen suulle saakka hän kulki Murrayn poikki ja käänsi suuntansa lakeuksien halki etelään. Yhden päivämatkan retkikunta kulki aivan puuttoman aron poikki ja illalla taas saapui metsikköön, jossa ei ollut sen vertaa kuivaa puuta, että siitä olisi voinut tehdä tulen. Lämpömittari osoitti paria pakkasastetta ja valkoiset viittoihinsa käärittyinä värisivät teltoissaan, jota vastoin mustat tavalliseen tapaansa riisuutuivat aivan alasti ja kävivät ruohoista tehdyn valkean ympäri käppyrään makaamaan. »Emme käsittäneet, kuinka he saattoivat maata siten alasti, vaikka maa oli härmästä valkoisena. Ja he puolestaan ihmettelivät, kuinka me saatoimme nukkua teltoissamme ilman vähintäkään tulta, joka olisi pitänyt ruumiimme lämpimänä.»
Monta päivää tehtiin nyt taivalta kautta hiekkaisen maan, jolla kasvoi niukasti puita, mutta sitten maa alkoi käydä hedelmällisemmäksi ja puroja ja jokia oli melko paljon; taivaanrannalle kohosi kuin auer sinervä vuoristo ja lakea tasanko samalla muuttui aaltoilevaksi kunnasmaaksi. Retkikunnan lähestyessä vuoristoa se kohosi yhä korkeammaksi ja jylhemmäksi. Mitchell nousi parin kolmen miehen kanssa korkeimmalle kukkulalle, jossa hän vietti surkean yön lumiräntäsateessa ilman tulta. Lounatta kohti maa yhä parani ja täällä muun muassa tavattiin seutu, jossa oli paljon pyöreitä järviä, muutamissa aivan suolainen vesi. Järvien itärannalla oli aina puolikuun muotoinen mäki, jonka Mitchell luuli syntyneen siten, että vallitsevat länsituulet olivat ajaneet itärannalle kaikki, mitä järvien pinnalle putosi veden päällä pysyvää.
”Onnellinen Austraalia“.
Kulkiessaan yhä enemmän etelää kohti Mitchell tuli seutuihin, jotka olivat niin uhkuvan hedelmälliset, että hän koko tälle maalle antoi nimeksi »Australia felix», »Onnellinen Austraalia». Nykyään se muodostaa Viktoria valtion pääosan. Täällä kasvoi valtavia eucalyptuspuita ja riistaa oli erinomaisen runsaasti, muun muassa harvinaista lyyrylintua. Asukkaatkin olivat edistyneemmät kuin sisämaan. Heillä oli somasti tehtyjä juurilaukkuja ja vasuja ja naiset kuljettivat mukanaan samanlaisia mattoja, joilla istuttiin, ja itselleen ja lapsilleen he nahkoista tekivät somia turkisviittoja. Alkuasukkaitten majatkin olivat toisenlaiset kuin mantereen muissa osissa. Ne olivat pyöreät muodoltaan ja kodan tapaan seipäistä rakennetut. Seipäitten päälle oli pantu puunkuorta ja heiniä ja koko maja lopuksi savella silattu. Tulta pidettiin majan keskellä ja savua varten oli kärjessä aukko. Nämä majat näyttivät olevan vakinaisia asumuksia, jota vastoin sisämaan heimot rakensivat vain hataria tilapäisiä suojia, heidän kun täytyi tuon tuostakin muuttaa majaa ravinnon saannin ehtyessä.
Heinäkuun lopulla Mitchell löysi Glenelg joen, joka Viktorian länsiosissa laskee mereen. Tämän joen rannalla jo tavattiin valkoisia uudisasukkaita.
Käytyään joen suulla asti Mitchell sisämaan kautta palasi takaisin Sydneyhin. Vain kerran hän paluumatkallaan joutui rettelöön alkuasukkaitten kanssa. Muuan heimo tuli valkoisten leiliin eikä pimeän tullessa suostunutkaan lähtemään tiehensä. Mitchellillä oli erikoisen ruma naamari, jonka hän oli ottanut matkaan alkuasukkaita pelottaakseen. Hän kätki venevaunun alle kaksi puhetrumpetilla varustettua miestä ja kolmannen naaman eteen kiinnitti tämän naamarin ja antoi hänelle toiseen käteen sinisen valon, toiseen raketin. Naamarimies sytytti teltassa sinisen valon ja hyppeli sitä paikkaa kohti, mihin alkuasukkaat olivat kokoontuneet, ja sytytti sitten raketin lentämään heidän ylitseen. Vaunun alta miehet rääkyivät hirvittävästi puhetorvillaan ja koko retkikunta yhtyi voimainsa takaa tähän meteliin. Mustat katosivat kuin akanat tuuleen, jättäen jälkeensä nuijat, jotka he olivat veistäneet Mitchellin antamilla tomahawkeilla ja joilla epäilemättä oli aikomus murhata valkoiset ennen aamun valkenemista.
Eyren retki Austraalian mutkan poikki.
Mitchellin matkan loppuosalla ja Onnellisen Austraalian löytämisellä oli asutukseen erittäin suuri vaikutus. Uudisasukkaita alkoi viipymättä muuttaa näihin uusiin mailiin ja muutama vuosi sen jälkeen, kuin valkoisten oli suotu katsella Glenelgin kauniita maisemia, oli koko sen vesistösyvänne vallattu ja valkoiset olivat tuoneet sinne karjansa ja lammaslaumansa. Lisäksi vallattiin kaikki vuoriston takana olevat hedelmälliset lakeudet, joita Mitchell oli hehkuvin värein kuvannut, ja sangen pian alkoivat siirtolaiset kulkea niiden alueitten ulkopuolellekin, joista löytöretkeilijät olivat tietoja tuoneet.
Viranomaisia asutuksen nopea laajeneminen paremminkin huolestutti, heillä kun ei ollut varoja eikä voimia sen vastuunalaisuuden kantamiseen, jonka se heille tuotti. Vielä vähemmän heitä halutti enää jatkaa löytöretkiä hallituksen puolesta.