Monikin matkustaja on varmaan Itämeren satamasta Berliiniin ajaessaan oudostellen katsellut niitä maisemia, joita leviää rautatien kahden puolen. Lähestyessään niin mahtavaa maailmankaupunkia hän odottaisi yhtämittaisia viljavia vainioita, joissa kylä kohoisi kylän vieressä; mutta sen sijaan juna halkoileekin mäntykankaita, karuja nummia tai suomaita, ja viljelysmaat ovat odottamattoman laihoja. Pohjois-Saksa todella onkin enimmäkseen laihanlaista maata. Karut kankaat, suomaat ja viljavammat savikot vaihtelevat keskenään näköjään jotenkin epäsäännöllisessä järjestyksessä ja ainoastaan savikot pätevät luonnostaan viljelysmaaksi. Moiset irtaimet maakerrokset peittävät vaihdellen kaikkialla Pohjois-Saksan alankoa, kiinteä kallio ei pistä esiin juuri muualla kuin Rügenin rannoilla, Lüneburgin nummen reunassa ja Berliinin eteläpuolella matalassa kunnasmaisemassa. Muualla vuoripohja on syvällä löyhäin maitten peitossa. Mutta missä porauksien kautta on pohjakalliota tutkittu, kaikkialla sen on huomattu olevan toisenlaista kiveä kuin ne lukemattomat isommat ja pienemmät paadet, joita pintakerrokset ovat täynnään. Nämä paadet, joista kansa, kiinteän kallion puutteessa, on halki vuosisatain saanut rakennusaineensa, ovat niin ollen muualta tulleet, samoinkuin maakin, jonka sisään ne ovat joutuneet. Kiven laatu viittaa siihen, että ne ovat kulkeneet tänne Skandinaviasta. Nykyisen Itämeren takaa ovat siis niitten emokalliot etsittävät.
Maanpinnan korkeuserotukset eivät tosin olen Pohjois-Saksan alangolla suuret, mutta omituiset. Koko Pohjois-Saksan kautta kulkee idästä länteen rinnan kaksi leveää, löyhistä maalajeista muodostunutta maanselännettä, joitten poikki joet ovat uomansa uurtaneet. Pohjoista sanotaan Baltiseksi maanselänteeksi, eteläistä Eteläiseksi maanselänteeksi. Melkoisessa määrin ne vaikuttavat vesien juoksuun, mutta siitä huolimatta suuremmat virrat, Weichsel, Oder ja osaksi Elbekin ovat uurtaneet uomansa niiden poikki. Korkeudet eivät ole suuria, Turmberg Danzigin luona, joka on Baltisen maanselänteen korkein kukkula, kohoo kuitenkin Kolin tasalle, s.o. noin 330 metriä merenpinnasta. Keskimäärin Baltisen selänteen korkeus on vain 150-200 metriä.
Baltisella maanselällä näemme maisemia, jotka lukemattomine järvineen ja lampineen vilkkaasti muistuttavat mieleemme Suomen järvimaisemia, vaikka nuo vesistöt eivät olekaan yhtä aavoja. Suurimmat selät ovat Spirding-järvi ja Mauer-järvi Itä-Preussissa ja Müritz-järvi Mecklenburgissa. Keski-Europassa moiset järviseudut ovat aivan harvinaisia ja sen vuoksi Baltisen maanselän järvimaisemat kumpuineen, soineen ja uinailevine pintoineen vaihteeksi omituisella tavalla viehättävät matkailijaa ja suomalaiselle ohi vilahtaessaan ikäänkuin heittävät tervehdyksen etäisestä kotimaasta. Erinomaisen kauniit ja hyvin hoidetut metsät kohentavat varsinkin Mecklenburgissa näitten seutujen luonnonsuloa.
Eteläinen maanselkä ei ole yhtä yhtenäinen, virrat sen katkaisevat paljon leveämmillä laaksoilla. Luontonsa puolesta se on karumpaa ja vähemmän asuttua, vallitsevana puuna on mänty. Mutta sen irtaimien kerroksien alla, pohjakallion sisässä, on melkoisia kivennäisaarteita. Puolasta tullen se kulkee länteen päin samanlaisessa kaaressa kuin Baltinenkin maanselkä ja päättyy Lüneburgin nummeen Elben vasemmalla rannalla.
Molempain maanselkäin välillä on leveä laaksomaa jonka jakavat Brandenburg, Preussin sydän, ynnä Posen. Tätä laaksoa pitkin juoksevat Oderin ja Elben lisäjoet idästä länteen käsin, ja kun ne on ollut helppo kanavilla yhdistää, niin kulkee Pohjois-Saksan kautta tähän suuntaan laaja vesitieverkko. Mutta maa on niin alavaa, että virtain rantoja on täytynyt pitkät matkat padoilla korottaa, viljelysmaitten suojaksi. Uupumattomalla tiedolla ja tarmolla Saksan kansa on ryhtynyt näitäkin suureksi osaksi karuja tai vesiperäisiä maita viljelemään. Kankaille tuodaan suurkaupungeista lantaa, vesiperäiset maat on vuosisatain kuluessa jotenkin tyyten kuivattu, soiden viljelys edistyy ripeästi uusia tieteellisiä viljelystapoja käyttäen.
On kuitenkin semmoisiakin seutuja, joita on melkein mahdoton aivan kuiviksi saada. Tunnetuin tämmöisistä seuduista on Spreewald Berliinin kaakkoisella puolella. Spree haarautuu tällä alueella monen moneksi pieneksi putaaksi, jotka jakavat maan saariin. Liike tapahtuu melkein yksinomaan veneillä, milloin pakkanen ei sillota tätä monimutkaista jokiverkkoa. Spreewaldin rämeissä on säilynyt meidän päiviimme saakka pieni jäännös vendien slaavilaisesta kansasta, joka näitä maita hallitsi, ennenkuin saksalainen uutisasutus keskiajan lopulla vähitellen valtasi maan.
Kankaineen, soineen, lakeuksineen, utuisine taivaanrantoineen nämä seudut tekisivät hyvinkin yksitoikkoisen vaikutuksen, ellei vainioitten, metsäin ja niittyjenkin vaihtelu virkistäisi silmää. Mieltä lisäksi kohottaa se maanparannuksen pyrintö ja huolellisuus, joka kaikkialla kohtaa kulkijaa ja joka ei halpojakaan paikkoja jätä hunningolle, vaan koettaa luonnon puutteetkin "parhaaksi kääntää."
Mutta ei Pohjois-Saksan alanko sentään ole kauttaaltaan näin karua, laajalta on parempiakin maita. Kuivatut lietemaat jokien rannoilla ovat hedelmällisimpiä, mitä koko Saksassa on. Baltisella maanselällä on seutuja, jotka ovat vanhastaan tunnetut viljavuudestaan, kuten Uckermark Oderin länsipuolella, ynnä laajat alat Mecklenburgissa ja Holsteinissa, missä maankamara on hienoa, tuulen kantamaa löss-multaa, merkeliä ja makumultaa. Yhtä paljon kuin matkustaja vieroo Brandenburgin männikkönummia ja soita, yhtä vilkkaalla ihastuksella hän silmäilee niitä oivallisia viljelyksiä, jotka Lauenburgissa pukevat kummut ja laaksot rehevään sarkaryijyynsä, jättäen kuitenkin siellä täällä väliin vähän kivisemmän kummun, jyrkemmän rinteen, joko pyökkimetsän juhlallisten holvikaartojen tai voimallisten tammikkojen tyyssijoiksi. Laakson pohjalta ehkä hohtaa uhkuvain rantain välistä ihana järvi, joka pintaansa kuvastaa rauhaisan pikkukaupungin piirteitä, hyvin rakettuja voipia maalaistaloja, anteliasta viljavuutta ja vakaata viljelystä.
Weichsel.
Itä-Preussin vetevin joki on Weichsel. Oltuaan yläjuoksullaan kappaleen matkaa Itävalta-Unkarin ja Preussin rajana Weichsel mutkaa Puolan sisäosiin ja on tämän maan varsinainen valtasuoni. Oivallisena kulkuväylänä, samoin kuin suuri lisäjokensa Bugkin, Weichsel kuljettaa Danzigiin valtaavat määrät Puolan puutavaraa ja viljaa ja saksalaiset teollisuustavarat sitä pitkin palaavat takaisin sisämaahan. Noin viisikolmatta penikulmaa, neljännen osan koko pituudestaan, se juoksee Saksanmaan aluetta. Nelisen penikulmaa suustaan Weichsel haarautuu. Nogat, jonka rannalla on Saksalaisen ritarikunnan muinainen pääkaupunki Marienburg uljaine rakennuksineen, vie vettä Frisches Haffiin, mutta pääosa vedestä kulkee nykyään, rantadyynin murrettuaan, suoraa tietä Danzigin mutkaan. Tämän murtautumisen kautta on Danzig jäänyt syrjään valtaväylästä, mutta kun tämä mataluutensa ja hankalain hiekkamuodostuksiensa vuoksi on laivaliikkeelle epäsovelias, niin varsinainen liike edelleenkin poikkeaa Danzigin vanhaan hansasatamaan. Sinne ohjaavat suuret tukkilautat, sinne hatarasti kyhätyt lotjat, jotka kulkevat ainoan matkansa virran voimalla ja sitten määräpaikkaan saavuttuaan hajotetaan, sinne rautaiset kuorma-alukset hinaajineen, sinne upeat matkustajalaivat. Saksanmaa siten Weichselin ansiosta saa suuren osan Puolan kaupasta, mutta toiselta puolen tämä liike auttaa puolalaisen kansallisuuden taistelua saksalaistuttamista vastaan itäisissä rajamaakunnissa.