Hallinnon puolesta Preussi nykyään jakaantuu 12 maakuntaan, jotka vain osaksi noudattavat historiallisia rajoja.
Muista Pohjois- ja Keski-Saksan valloista on vain Saksi tärkeämpi. Kauan aikaa oli se Preussin tasavoimainen kilpailija. Samoin kuin Preussi kehittyi Nordmarkista Elben alijuoksulla, samoin Saksi kehittyi Mark Meissenistä Elben keskijuoksun varsille. Myöhemmin siihen liitettiin Thüringin maakreivikunta, ynnä Saksin vanha herttuakunta. 1423 se korotettiin vaaliruhtinaskunnaksi, mutta jaettiin v. 1485. Läntinen osa, etupäässä Thüringin maat, hajaantui perinnönjakojen kautta moneen pieneen valtioon. Itäinen osa, joka pysyi vaaliruhtinaskuntana, sai v. 1635 Lausitzin markkikreivikunnan, mutta 1815 sekä tämä alue että Saksin pohjoinen osa joutuivat Preussille. Saksin kuningaskunta — Napoleon antoi tämän arvonimen — on tosin nykyään pieni, mutta erinomaisen taajan asutuksensa vuoksi on sillä aluettaan paljon suurempi merkitys.
Baijerin kuningaskunnan kantamaa on Baijerien vanha, jo v. 912 perustettu heimoherttuakunta, joka käsitti Lechin ja Innin välisen ylätasangon. Ajottaiset jaot eivät ole olleet pysyväisiä. V. 1777 Baijeri sai takaisin Rheinin Pfalzin, joka jo aikaisemmin oli sille kuulunut, mutta 1806 sen täytyi luovuttaa siitä Rheinin oikealla puolella oleva osa Badille. Korvaukseksi se sai koko frankkilaisen Mainin maan ja Illerin ja Lechin välisen osan Schwaabia. Nykyinen Baijeri on siis kahteen osaan jakautunut, varsinaiseen Baijeriin ja Pfalziin, joka tosin on pieni alaltaan, mutta erinomaisen taajaan asuttu. Baijerinkin eri osien kansalliset, yhteiskunnalliset ja uskonnolliset olot ovat hyvinkin vaihtelevat.
Württembergin kuningaskunta käsittää likimain Schwaabien vanhan heimoherttuakunnan, vaikkei olekaan siitä välittömästi syntynyt. Vanha heimoherttuakunta keskiajalla hajaantui moneksi maalliseksi ja hengelliseksi ruhtinasalueeksi ja valtakunnankaupungiksi. Näitten joukossa Württembergin kreivikunta, jonka sukulinna on lähellä Cannstattia, voimistui muita tärkeämmäksi, anastaen vähitellen koko Neckarin maan ja sen frankkilaisenkin osan. V. 1806 se sai Illerin länsipuolella olevan osan Schwaabin ylänköä ja kuningaskunnan arvon. Alueeltaan on Württemberg Saksia koko joukon suurempi, mutta sen asukasluku on tuskin muuta kuin puolet Saksin asukasluvusta.
Badin suurherttuakunta ei ole vanhain heimoherttuakuntain pohjalle kehittynyt. Se on syntynyt markkikreivikunnasta, joka sijaitsi Rheinin rannalla Badenin kaupungin ympärillä ja ajottaisten jakojen kautta hajaantui vielä pienempiin osiin. Vähitellen siihen liitettiin muitakin pienempiä alueita, mutta valtakunnan arvoiseksi se kasvoi vasta v. 1806, jolloin se sai Itävallan maat Rheinin oikealla rannalla (Breisgaun), toisen puolen Pfalzista ja kappaleita Mainin Frankkien maasta. Badin pohjoisosassa asuu frankkilainen, eteläosassa allemanninen väestö.
Hessin suurherttuakunnan kantamaa on Hessin vanha maakreivikunta, joka v. 1247 erotettiin Thüringistä. V. 1479 se sai nykyisen Darmstadtin seuduilla olevat maat. Vaihtelevien kohtaloitten kautta on tämä alue sitten milloin lisääntynyt, milloin vähentynyt, mutta valtiona se on pysynyt näihin saakka.
Valtakunnanmaahan Elsass-Lothringiin kuuluu kaksi aivan erilaista osaa. Elsass, joka käsittää Rheinin vasemmalla puolella olevan osan Ylä-Rheinin laaksoa, oli aikanaan osa Schwaabien heimoherttuakunnasta. Tämän hajottua Elsass hajosi useihin pieniin ruhtinasalueihin, jotka Ranska anasti seitsemännellätoista vuosisadalla. Nykyinen Saksan Lothring taas oli aikanaan osa Lothringin herttuakunnasta, toinen osa siitä kuului Mainzin hiippakuntaan. Molemmat alueet Ranska vallotti. V. 1871 Saksa vihdoin voitti takaisin nämä molemmat maat ja yhdisti ne valtakunnanmaaksi, jota hallitsee keisarin nimittämä maaherra.
Siirtomaat.
Saksan valtakunta myöhään valmistui, myöhään saattoi ruveta merillä liikkumaan, vallottaakseen takaisin osansa merille siirtyneestä maailmankaupasta, myöhään sen vuoksi saattoi ruveta itselleen siirtomaitakin hankkimaan. Saksan ilmestyessä merille oli merentakaiset maat jo enimmäkseen jaettu. Aivan osattomaksi ei kuitenkaan Saksakaan jäänyt. Se ryhtyi hankkimaan siirtomaita sekä kauppansa, että lisääntyvän siirtolaisuutensa tueksi.
Ylä-Guinean rannalla on Saksa vallannut kapeanlaisen, maan sisälle ulottuvan palstan, Togomaan, joka on Englannin ja Ranskan vanhempien siirtomaitten välissä. Tällä alueella ei kuitenkaan ole luonnollisia kehitysmahdollisuuksia, koska takamaa on Ranskan oma.