Münchenin perusti Henrik Leijona, joka v. 1150 tälle paikalle rakensi sillan, rahapajan ja suolavaraston. Nimensä se sai vanhasta luostarista (Muniha) ja siitä sen vaakunassakin on munkin kuva. Jo kolmannellatoista vuosisadalla Baijerin herttuat valitsivat tälle paikalle kasvaneen kaupungin pääkaupungikseen. Se sai ympärysmuurit ja laajat kaupunkioikeudet. Vielä tänä päivänä ovat pystyssä vanhat portit, jotka kaupungin aikaisempaa ahdasta piiriä merkitsevät. Mutta kauan pysyi München siitä huolimatta varjossa kuuluisain naapurien, etenkin Augsburgin ja Nürnbergin vuoksi. München oli keskiajalla ja sen jälkeenkin ahtaasti rakennettu, kadut olivat väärät ja likaiset, merkillisempiä rakennuksia oli vähän. Nykyisen loistavan ulkomuotonsa se on saanut vasta 19:llä vuosisadalla. On Münchenillä kuitenkin vanha raatihuoneensa ja myöhäisgootilainen "Jumalan äidin kirkko", jotka vielä pitävät paikkansa uusien rakennuksien rinnalla. Kaupungin varsinainen "sydän" on sen vanhassa osassa "Maarian tori", joka kaikista uudenaikaisista rakennuksista huolimatta yhä vielä on Saksanmaan hauskimpia vanhoja toreja. Sillä on yhä vielä keskiaikainen sävynsä, joka vaikuttaa varsinkin myöhään illalla, kun suurkaupungin vilkas elämä on jonkun verran asettunut. Neljä suurta liikeväylää johtaa torilta kaupungin uudenaikaisiin osiin, jotka uusien leveäin katujen, laajain torien erottamina piirittävät vanhaa kaupunkia. Näillä valtakaduilla uudenaikainen liike-elämä on kerrassaan karkottanut kaiken vanhanaikaisuuden. Mutta kun valtakaduilta poikkeaa syrjäkaduille, niin joutuu jälleen menneiden aikojen muistoihin. Vanhemmista rakennuksista on, paitsi äsken mainittua kirkkoa, huomattavin laaja kuninkaallinen linna monine pihoineen, muistopatsaineen, sivustarakennuksineen, kappeleineen, arvokkaine taidekokoelmineen. Uusista rakennuksista taas ovat merkillisimmät suurenmoinen, gootilaisen tyyliin rakennettu raatihuone, molemmat oikeuspalatsit, teknillinen korkeakoulu, molemmat "Pinakotekit" runsaine taidekokoelmineen ja valtaava pääasemahuone. Puolensa niinikään pitävät muitten rakennusten joukossa kaupungin laajat ja osasta taiteellisesti rakennetut olutpanimot. Kaupungin kaunein tori on "Maximilianin tori"; se on kauniine puistikkoineen ja suurenmoisine kaivoineen koko Saksan kauneimpia toreja.
München nykyisessä haahmossaan on, niinkuin lausuimme, melkein kokonaan viime vuosisadan luoma. Sen on nopeasta kehityksestään kiittäminen Baijerin kuninkaita, varsinkin Ludwig I:tä, joka siitä teki Etelä-Saksan ja ehkä koko Saksankin ensimäisen taidekaupungin. Hän rakennutti suuren osan kaupungin komeista julkisista rakennuksista ja kiinnitti niitten koristamiseen parhaita taiteellisia voimia, keräsi kokoelmat täyteen taideaarteita, ja siitä pitäen ovat taiteilijat erinomaisesti viihtyneet tässä Isar-Atheenassa, joka maisemainsakin ja Alppien läheisyyden vuoksi on omiaan taiteilijoita houkuttelemaan. Ludwig I olikin kruununprinssinä luvannut tehdä Münchenistä semmoisen kaupungin, ettei kukaan voisi "sanoa Saksaa tuntevansa, joka ei olisi Müncheniä nähnyt."
München on Saksan ehkä ensimäinen matkailijakaupunki. Sinne kertyy sekä saksalaisia, että ulkomaalaisia matkailijoita, sillä mikäpä toinen kaupunki samassa määrässä yhdistäisi suurkaupungin nautinnot, taiteen viehätykset ja suuripiirteisen luonnon? Kaupungin läheisyydessä, lyhyen rautatiematkan päässä, ovat ensimäiset ihanat järvet Alppien eteismaalla, rannat täynnään huviloita, terveyslaitoksia, ravintoloita, majataloja. Muutamassa tunnissa on matkailija Alppien juurella, jopa niiden keskellä.
Mutta Münchenin väestökin on sen luontoista, että siellä matkailija viihtyy. Paremmin kuin missään muualla Saksassa on Baijerin rahvas säilyttänyt juurevan kansanomaisuutensa ja herttaisen, vaikka vanhoillisen mielialansa. Baijerin kaupunkien porvaristokin suureksi osaksi yhä vielä elää poroporvarillisinta "vanhaa kulta-aikaa"; ei edes Münchenissä ole vielä niin lukuisaa työväki-köyhälistöä, että se olisi voinut muuttaa kaupungin hauskaa, pesiytynyttä elämänlaatua. Mutta varsinainen tehdastyöväestökin elää täällä koko joukon paremmissa oloissa kuin esim. Rheinin teollisuusalueissa. Arkina se juo samaa oivallista olutta kuin rikkaimmatkin, ja pyhäpäivinä sitä sekä puvun että ulkonaisen esiintymisensä puolesta on vaikea erottaa parempiosaisista. Oluestaan München tosiaan on melkein laajemmalle kuulu kuin taiteestaan. Sitä juovat ylhäiset ja alhaiset, nuoret ja vanhat, ja oivallista se on ja vaikeata on semmoisenkaan, joka parhaimmilla raittiusharrastuksilla kulkee, Baijerin pääkaupungissa vastustaa oluthaarikan viettelyä. Se täyttää samalla ravintoaineen ja nautintoaineen tehtäviä.
Maidon sijasta Saksassa yleensäkin, mutta varsinkin Baijerissa nautitaan olutta. Mutta vaikka sitä Münchenissä väärinkäytetäänkin ylenmääräiseen ahmailuun, niin on kuitenkin muistettava, ettei Münchenin olut pääkaupungissa itsessään sisällä yhtä paljon alkoholia, kuin muualle vietäväksi valmistettu olut. Alkoholia on vientiolueen lisättävä, jotta se kestäisi matkan. Müncheniläinen itse juo koko joukon lauhkeampaa ohramehua, ja pelättävää on, että Baijerin pääkaupunki on viimeisiä, joka mielijuomansa uhraa raittiusaatteelle, vaikkapa ylenmääräisen oluenjuonnin turmiolliset seuraukset näkyisivätkin siellä paremmin kuin muualla.
Alppien juurella ei ole suuria teollisuuspaikkoja, ei liikekeskuksia, mutta siellä on pienempiä kaupungeita, jotka ovat erinomaisen vilkkaan matkailijaliikkeen keskustoja. Muita laajemmalti tunnettu on aivan vähäinen Oberammergau Kristuksen piinanäytelmien vuoksi, joita siellä on esitetty joka kymmenes vuosi monta vuosisataa yhteen mittaan. Ne vietetään muinoin raivonneen ruton muistoksi. Vanhuutensa vuoksi nämä näytelmät, joissa kaupunkilaiset itse ovat näyttelijöinä ja toiset osat periytyvät suvuissa polvesta polveen, herättävät suurta mielenkiintoa, ja niihin tulvaa väkeä läheltä ja kaukaa. Viime aikoina niitä on koetettu muovata yhä taiteellisemmiksi. Näytelmien tuottamat melkoiset tulot jaetaan näyttelijäin ja kaupungin yleisten laitosten kesken. — Suosittu paikka kansanomaisuutensa vuoksi on Tölz. Mutta ylämaan kaikkein kaunein matkailijapaikka on Berchtesgaden Baijerin kaakkois-kolkassa, lähellä Salzachin jylhän kaunista laaksoa.
Tonavan rantueen kaupungit.
Münchenin erinomainen kehitys on suuressa määrin lamannut eteismaan muitten vanhojen ja aikanaan mahtavien kaupunkien toimeentuloa. Ulm, jonka kohdalla Iller purkaa Tonavaan vetensä, oli keskiajalla mahtava kauppa- ja teollisuuskaupunki. Ulmin kukoistusaika oli 15:nnen vuosisadan keskivaiheilla. Se oli vapaa valtakunnankaupunki, joka monella tavalla itsenäisesti sekaantui asiain menoon. Nykyään kaupunki kuuluu Württembergiin, mutta vastapäätä Tonavan toisella puolella on Uusi-Ulm, joka on Baijeria. Ulm on nykyään Saksan lujimpia linnotuksia. Se on muutoin vanhanaikainen ja epäsäännöllisesti rakennettu kaupunki, jolla kuitenkin on melkoinen teollisuus (yli 50,000 a.).
Ulmin gootilainen, 14:llä ja 15:llä vuosisadalla rakennettu tuomiokirkko, on koko Saksanmaan kauneimpia. Torni, joka valmistui vasta viime vuosisadan jälkipuoliskolla, on 161 metriä korkea, vielä 5 metriä korkeampi Kölnin tuomiokirkon torneja. 15:llä vuosisadalla rakennetussa raatihuoneessa on paljon vanhoja taideteoksia ja erinomaisen taidokas kellolaitos. Taidokkaat kellolaitokset olivat Saksassa keskiajalla erinomaisessa suosiossa, ja jokainen varakkaampi kaupunki koetti semmoisen hankkia jonkin julkisen rakennuksensa kuuluksi.
Jos Ulmista kuljemme Tonavaa pitkin alaspäin, niin kohtaamme ensinnä alavia, rämeisiä maita, kunnes Tonava Kelheimin luona poikkee Laaka-Juran sisään. Välillä on sen rannalla Ingolstadtin kaupunki. Siinä missä Alpeilta tulevista syrjäjoistaan jo melkoisesti paisunut joki poistuu vuoristosta ja missä se suuntaansa muuttaen polveaa kaakkoa kohti, on Regensburgin kaupunki. Regensburg on Saksan vanhimpia, ja keskiajalla Etelä-Saksan mahtavimpiakin kaupungeita. Se oli asutuskeskustana jo siihen aikaan, kun näiden seutujen väestö vielä oli keltiläinen. Nimikin on keltiläinen (Radasbona, josta kaupunki sai latinalaisen nimensä Ratisbona). Roomalaisten aikana se oli tärkeä linnotus. Marcus Aurelius sieltä kävi sotaa Böhmin Markomanneja vastaan. Keskiajalla kaupunki oli saksalaisuuden etuvartija; sieltä käsin laajensivat Saksalaiset uudisasutuksen ja vallotuksen kautta aluettaan alaspäin Tonavaa pitkin. Silloin muun muassa rakennettiin Tonavan poikki silta, joka oli keskiajan kuuluimpia rakennustöitä. Regensburgista lähtivät Saksan keisarit ristiretkilleen Palestinaan. Saksan valtiopäivät kokoontuivat siellä yhtämittaa vuodesta 1663 vuoteen 1806, jolloin Regensburg joutui Baijerin omaksi ja menetti valtakunnankaupunki-oikeutensa. Regensburgillakin on jalo vanha gootilainen tuomiokirkko. Se on yhä vielä tärkeä liikekeskusta, vaikka nykyään muutoin vähänläntä kaupunki (noin 50,000 a.). Regensburg elää pääasiallisesti Böhmerwaldin puutavarateollisuudella, vie alaspäin Tonavaa pitkin rautaa ja teollisuustuotteita, tuo alamaista viljaa.