Vuoret, jotka kahden puolen reunustavat Ylä-Rheinin laaksoa, eivät sisällä arvokkaita mannun aarteita, mutta Saksan kauneimmat metsät kasvavat niitten rinteillä. Laajain metsästysmaitten keskelle syntyi keskiajalla luostareita, joista käsin viljelys vähitellen tunkeutui metsäin sisään. Uudisasukkaiden elinkeinona oli vaivalloinen, huonosti kannattava maanviljelys ja metsänhakkuu. Vuoriston latvajokia pitkin mahtavat vanhat rungot laskettiin alas valtajokiin. Vasta 18:lla vuosisadalla kehittyi Schwarzwaldissa väestön yhä lisääntyessä monenlaista teollisuutta, joka varsinkin 19:lla vuosisadalla oli vilkkaimmillaan. Schwarzwaldin pohjoispäässä on Pforzheim jalokivi- ja kultasepänliikkeen keskusta, kaupungista nämä teollisuudet ovat levinneet läheisiin maalaiskyliinkin. Keski-Schwarzwaldissa kukoistaa Furtwangenin luona kuulu kelloseppäteollisuus. Korkeammalla vuoristossa, Feldbergin ympäristössä, harjotetaan kylissä harjateollisuutta. Wutachin ja Wiesen etelää kohti aukeneviin laaksoihin on kutomateollisuus, etenkin puuvillaa kutominen tunkeutunut. Mutta kaikki nämä teollisuuskeskustat ovat vain aukioita laajoissa metsäalueissa. Metsän raikas hengähdys ulottuu aina Rheinin laakson taajaan asuttujen viljelysseutujen reunaan, jossa hedelmällisillä, lössmullan peittämillä mäkilöillä viinitarhat, hedelmäpuistot, tupakkavainiot piirittävät teollisuuden elähyttämiä kyliä. Tämän vuoriston välillä, jossa asutus on erittäin taaja ja maa pieniin palstoihin jaettu, ja Rheinin välillä on kosteata niittymaata, joka siellä täällä helposti suottuisi, elleivät asukkaat väsymättömänä uutteruudella sitä estäisi ja pitäisi maata kasvukunnossa. Mutta näitten niittymaitten ja Rheinin välillä on leveähkö vyöhyke soramaitakin, joilla on melkoisia metsiä. Samanlainen on laakson muodostus valtajoen länsipuolella. Vuolaana, melkoisesti laskien, Rhein rientää tämän lakeuden kautta pohjoista kohti. Suurien perkkaustöitten kautta on se uomaansa vihdoinkin sidottu, mutta laivaliike yhä vielä kulkee mieluummin kanavia, jotka sen rantoja seurailevat.
Ylä-Rheinin laakso on Saksanmaan viljelyksen vanhin seutu. Roomalaiset saapuivat sinne ensiksi "Burgundin portin" kautta, joka erottaa Vogesit Poimu-Jurasta. Portin edustalle syntyi Colonia Raurica, Baselin ensimäinen edeltäjä. Kun sitten Rheinistä tuli Rooman valtakunnan raja, niin syntyi sen vasemmalle rannalle lukuisia sotilasleirejä ja näitten ympärille kaupungeita. Tärkein niistä oli Mogontiacum, nykyinen Mainz, vastapäätä Mainin suistamoa. Illin suuhun taas syntyi Argentoratum, josta myöhemmin kehittyi Strassburg. Nämä kaupungit pysyivät kauan Ylä-Rheinin laakson tärkeimpinä. Vasta sitten kun Basel erosi ja liittyi Sveitsiin, syntyi Elsassiin Mülhausen, joka nykyään on maakunnan tärkein teollisuuskaupunki. Rheinin oikealla rannalla kaupungit sitävastoin syntyivät kauemmaksi joesta, vuoriston juurelle, jossa niitä, Roomalaisten anastettua tämänkin rannan, yhdisti kuulu Vuoritie. Vuoriston ja alangon rajalle syntyi etelässä Freiburg (Breisgaun Freiburg, maakunnan nimen mukaan, erotukseksi Saksin Freiburgista), Heidelberg Neckarin rannalle ja Mainin rannalle Mainin Frankfurt. Nämä mainitut ja monet muut vanhat keskustat Rheinin rannalla olivat keskiajalla tärkeitä kaupungeita, mutta uuden ajan alkupuolella koko tämä ihana laakso joutui kamalan kohtalon alaiseksi, kun Ludwig XIV sen vallotti, järjestelmällisesti hävitti kaupungit ja asutukset ja yhdisti laakson länsipuoliskon Ranskaan. Kun Elsass viime vuosisadan jälkipuoliskolla uudelleen liitettiin Saksaan, niin sille alkoi uusi kehityksen aika.
Ruhtinaitten mielijohteista ovat Badin pääkaupunki Karlsruhe ja Hessin pääkaupunki Darmstadt syntyneet hedelmättömiin ympäristöihin, joilla ei ole edes liikkeen edellytyksiä. Viime vuosisadan kuluessa on Ylä-Rheinin laaksoon kasvanut monta uuttakin tärkeätä keskustaa, kuten Rheinin Pfalziin Mannheimin ja Ludwigshafenin oivallisesti menestyvät satamakaupungit ja Taunuksen rinteille Wiesbadenin vilkas kylpypaikka.
Mülhausen (100,000 a.) on Rheiniä ja Rhônea yhdistävän kanavan varrella, jonka Ranskalaiset aikanaan rakensivat. Mülhausen on koko Keski-Europan tärkein puuvillakutomakeskusta. Badin puolella oleva Freiburg on ihanassa ympäristössään vuoriston liepeellä kehittynyt erittäin vilkkaaksi kaupungiksi. Freiburgin yliopisto on Saksan parhaita. Elsassin puolella on sitä vastoin vanha Colmar jäänyt takapajulle.
Ylä-Rheinin laakson luonnollinen keskusta on vanha Strassburg, maineessa varsinkin tuomiokirkostaan, joka on gootilaisen rakennustaiteen ylevimpiä muistomerkkejä, vaikka se ei olekaan yhtä yhtenäinen tyyliltään kuin Kölnin tuomiokirkko, vaan yhdistää monenkin eri aikakauden makusuuntia eri osissaan. Näitä mahtavia temppeleitä rakennettiin niin monia aikoja, vuosisatoja, että rakennustaide ennätti rakennusajalla moneen kertaan muuttua ja moni tyylisuunta painaa rakennuksen leimansa. Tornit useimmiten jäivät keskeneräisiksi. Niinpä Strassburgin tuomiokirkossa vain toinen torni on valmis. Saksan-Ranskan sodassa kirkko v. 1870 kärsi melkoisia vaurioita pommituksen kautta; nämä on, mikäli mahdollista, korjattu. Mutta Strassburgin vanha arkisto joutui samalla tulen uhriksi, ja sitä vahinkoa on mahdoton korvata. Strassburg oli keskiajalla mahtava valtakunnankaupunki; jo silloin ja myöhemminkin se myös oli tärkeä yliopistokaupunki.
Vähän pohjoisempana on Rheinin oikealla puolella, Schwarzwaldin juurella, erinomaisen ihanassa seudussa, vanhastaan kuulu kylpypaikka Baden-Baden, joka varsinkin oli ennen sekä saksalaisen että ulkomaalaisen ylhäisön yhtymäpaikka, täynnään loisteliasta elämää, kaikenlaisia huvituksia. Jo Roomalaisten aikana Baden-Badenin terveysvedet olivat kunniassa. Paitsi palatsimaista rakennustapaansa, lukuisia huviloitaan, on kaupungilla verraton ympäristökin, ihanat tammi-, pyökki- ja jalavametsät, mäet ja kalliot, joilla Badin ruhtinaitten perhelinnan rauniot kohoovat, taustana Schwarzwaldin tumma jalokuusirintama.
V. 1715 eräs Badin maakreiveistä, vanhan pääkaupunkinsa asukkaihin suuttuneena, rakensi hovilinnansa suureen mäntymetsään ja piirsi tästä säteen tavoin katusuuntia joka puolelle, ja sen yksinkertaisen suunnitelman mukaan siihen syntyikin kaupunki, nykyinen Karlsruhe. Virastojen, valtion rakennuksien ja rautateitten yhtymisen kautta siitä syntyi melkoinen suurkaupunki, liikepaikka, vieläpä teollisuuskeskustakin, jossa on joukon toistasataatuhatta asukasta.
Ihanassa Pfalzissa Rheinin rannat kohoavat ja asuntakeskustat lähestyvät joen äyräille. Ikivanhat valtakunnankaupungit Speyer ja Worms, joitten tuomiokirkot ovat Saksan vanhimpia rakennusmuistomerkkejä, eivät ole voineet kokonaan elpyä siitä hävityksestä, jonka alaisiksi ne joutuivat Ludwig XIV:nen käskystä, ja joka inhottavine julmuuksineen vielä tänä päivänä kirvelee Saksalaisten rinnassa. Mutta sangen vanhanmallisia ja muistorikkaita kaupungeita ne ovat. Niihin liittyvät Saksalaisten vanhimmat sankaritarut, Niebelungien satukuvat. Speyerin tuomiokirkkoon haudattiin saksalais-roomalaiset keisarit. Mutta näitten molempien kaupunkien välillä on Mannheim, Neckarin suulla, noussut häviöstään ja yhdessä vastapäätä olevan Ludwigshafenin kanssa kehittynyt Etelä-Saksan tärkeimmäksi liikekeskustaksi. Molemmissa ja varsinkin Ludwigshafenissa, joka on Baijerin alueella, on erinomaisen vilkas teollisuus; siellä muun muassa ovat Lanzin maanviljelyskonetehtaat, joissa työskentelee lähes 4,000 työmiestä. Kummallakin kaupungilla on suurenmoinen satama. Rheinin uoma on saatu niin perkatuksi, että pienemmät merilaivat voivat nousta jokea pitkin tänne saakka. Tavaranvaihto on kasvanut valtaavaksi, kaupungeissa on yhteensä jo lähes neljännes miljonaa asukasta. Valtameren takaiset tavarat enimmäkseen Rotterdamissa siirretään merilaivoista kuorma-aluksiin, joita hinaajat kuljettavat ylämaahan. Ja niin on täällä Ylä-Saksan sydämessä eräs valtakunnan vilkkaimmista satamista. Mannheimiin saapuvat Amerikan vilja, Venäjän paloöljy, Ruhrin alueen hiilet, kulkeakseen edelleen kautta Etelä-Saksan toisilla kulkuneuvoilla, osa rautateitse, osa pienemmillä kanava-aluksilla.
Nämä molemmat kaupungit ovat kokonaan uuden ajan luomia. Mutta jos Neckaria nousemme ylemmäksi, Odenwaldin juurelle, niin kohtaamme kaupungin, joka raunioineen, vaiheineen on Saksan sekä muistorikkaimpia että kauneimpia. Se kaupunki on Heidelberg, jonka komean linnan Ranskalaiset hävittivät, jättäen vain perustuksia ja yksinäisiä seiniä. Heidelbergiä sanotaan lauhkean ilmanalansa, etelämaisen kasvullisuutensa, kauniitten näköalainsa vuoksi Saksanmaan ihanimmaksi maaseutukaupungiksi. Siellä on tunnettu vanha yliopisto. Heidelbergin linna oli ennen hävitystään Saksanmaan kaunein ruhtinaallinen linna, jonka verraksi ei vielä tänä päivänäkään ainoakaan toinen linna ole kohonnut. Raunioinakin se on kaunein, laajin ja melkein asemansakin puolesta ihanin maan kaikista raunioista, yhä vielä Saksalaisten ylpeys, heidän "Alhambransa".
Hessin pääkaupunki Darmstadt on, samoin kuin Karlsruhekin, ruhtinasten keinotekoinen luoma, mutta rautatieverkon solmukohtana on sekin ottanut menestyäkseen, niin että se nyt on melkoinen teollisuus- ja liikekeskusta (noin 80,000 a.). Tärkeämpi on yhä vieläkin toinen Hessin suurista kaupungeista, vanha Mainz, siinä missä Main laskee Rheiniin. Jo Roomalaiset oivalsivat paikan tärkeyden, siitä kun voitiin vesitietä lähettää sotaväkeä ja sotatarpeita kolmelle suunnalle. He rakensivat Mainzin paikalle linnotetun leirin, joka sitten oli heidän tärkeimpiä tukikohtiaan taistelussa keltiläisiä ja germanilaisia kansoja vastaan. Mainzista käsin rakennettiin alamaahan pitkin Rheinin rantoja linnoja ja asemia aina Batavien maahan, Rheinin suistamoon saakka, ja useat Rheinin nykyisistä kaupungeista ovat näistä aluista vähitellen kehittyneet. Myöhemmin, kun Roomalaisten valta sortui ja germanit tulivat Rheinin vasemmallekin rannalle, ei Mainz enää ollut linnotuksena yhtä tärkeä kuin ennen, mutta sen sijaan alkoi siitä tulla yhä tärkeämpi kaupan ja liikkeen keskusta. Mainz vähitellen voimistui vapaaksi valtakunnankaupungiksi, jonka porvaristo harjotti vilkasta laivaliikettä. Jo sitä ennen siitä tuli kirkollinen pääkaupunki; Mainzin arkkipiispa hallitsi melkein puolta Saksaa. Johtavan kirkollisen asemansa vuoksi sitä ruvettiin sanomaan "Kultaiseksi Mainziksi". Uudella ajalla Mainzista jälleen tuli linnotus. Se on nykyään, yhdessä Strassburgin ja Metzin kanssa, Länsi-Saksan lujimpia asepaikkoja. Mainzissa keksi Gutenberg kirjapainotaidon, siellä painettiin ensimäiset kirjat.