Lyhyellä matkalla, Offenbachin ja Biberichin välillä, asuu tässä
Saksanmaan puutarhassa 600 neliökilometrin alalla 660,000 ihmistä.
Tämän seudun viljelty ulkonäkö on sitä elävämpi, kun se Mainin
eteläpuolella äkkiä päättyy petäjäkankaihin.

Länsi-Saksan kaupungeita ja teollisuusalueita.

Hardtin vuoriston länsirinteillä on Lothringin ihana maakunta, jonka väestö suureksi osaksi on ranskalaista. Läntisen rajan turvaaminen sai Saksan vallanpitäjät v. 1871 riistämään Ranskalta tämän osan sen kansallisesta alueesta, sillä anastetussa maassa on Moselin rannalla Metz, nykyisen Saksan tärkein linnotus. Kaupunki itse, jossa on kaunis gootilainen tuomiokirkko, on osaksi saksalaistunut melkoisen linnaväkensä kautta, mutta maaseutu on ranskalaista.

Moselin syrjäjoen Saarin laakso on mitä tuotteliain teollisuuskeskusta. Sen perustuksena on melkoinen kivihiilialue, mutta monta muutakin teollisuutta siellä kukoistaa. Seudun tärkein kaupunki on Saarbrücken (30,000 a.), kivihiilikaupan ja melkoisen rautateollisuuden keskusta. Kaupunki on saanut nimensä sillasta, jonka Roomalaiset rakensivat Saarin poikki.

Alempana on Moselin varrella Trier, joka Roomalaisten aikana oli näiden maiden tärkein kaupunki (Augusta Trevirorum), jopa komein kaikista Alppien pohjoispuolella olleista kaupungeista, "Gallian Rooma". Trierissä onkin enemmän kuin missään muualla Saksassa säilynyt roomalaisajan rakennuksia. Kaupunki on väljässä, ihanassa laaksossa, Rheinin liuskevuorien liepeillä, saksalaisen ja ranskalaisen asutuksen rajalla. Merkillisin Trierin rakennuksista on uljas, kirjohiekkurista rakennettu roomalainen "Musta portti" (Porta nigra), joka jo muutamia vuosisatoja takaperin kokonaan kaivettiin esiin raunioittensa alta. Se oli roomalaisajalla linnotus. Yhdennellätoista vuosisadalla se muutettiin kirkoksi. Trierissä on vielä melkoisia raunioita roomalaisista kylpylaitoksista. Viinitarhat ympäröivät keisari Trajanuksen rakennuttamaa amfiteatteria. Trierin vanhan "basilikan" rakennutti jo keisari Konstantinos Suuri kristilliseksi kirkoksi. Myöhemmin se on ollut linnana, piispan palatsina, kasarmina, ja vihdoin korjattu evankeliseksi kirkoksi. Vanha tuomiokirkko, joka alkuaan oli roomalainen rakennus, on sekin aikain kuluessa joutunut monenlaisten korjausten ja lisäysten alaiseksi, ja kaikki nämä muutokset näkyvät rakennustavassakin. Kaupungin ympäristö on täynnään Rooman aikuisia muistoja. Mutta Trieripä olikin silloin nykyistään kolmea kertaa laajempi. (Nykyään n. 50,000 a.) "Nämä romantiset seudut ovat", lausuu eräs saksalainen kirjailija, "maassamme ainoat, joissa entisyys saattaa nykyisyyden varjoon, joissa vanhoin aikain kultuuri epäilemättä oli meidän aikamme kultuuria etevämpi, eikä suotta runoilija Ausonius verrannut näitä rakennuksia aikansa jaloimpiin."

Siinä missä Rhein tunkeutuu Liuskevuoriston sisään, missä sen komea rotkolaakso alkaa, on Nahe nimisen pienen syrjäjoen suulla Bingen, vanha pienehkö kaupunki, joka asemansa vuoksi on suosituimpia matkailijapaikkoja. Roomalainen sotapäällikkö Drusus rakensi Bingenin kohdalle linnan, jonka raunioita vielä on jäljellä, ja Nahen poikki sillan, joka on pari vuosituhatta palvellut. Rheinissä oli ennen Bingenin kohdalla kosken tapainen porras, joka oli laivakululle vaarallinen, mutta se on nyt melkein kokonaan pois louhittu. Vastapäätä on Rheinin toisella rannalla Niederwaldin muistopatsas, nykyisen Saksan kansallisin ja suurenmoisinkin muistomerkki.

Niederwaldin kansallismuistopatsas.

"Suuria tapauksia ja tärkeitä keksinnöitä ylistävät Gutenbergin muistopatsaat Mainzissa, Strassburgissa ja Frankfurtissa, Lutherin muistopatsaat Leipzigissä ja Eisenachissa. Kreutzbergille lähellä Berliniä pystytetty muistopatsas johdattaa mieleen 19:nnen vuosisadan ensimäisiä vapaudentaisteluita, Regensburgin luona Walhalla-temppeli nousevaa saksalaisuutta, Münchenissä 'Bavaria' baijerilaisuutta. Suuren vaaliruhtinaan muistopatsaat Berlinissä ja Kielissä, Fredrik Suuren patsaat Berlinissä ja Breslaussa, Fredrik Wilhelm III:nnen samoissa kaupungeissa, Keisari Wilhelm I:sen Berlinissä, Koblenzissa ja monessa muussa kaupungissa, ruhtinas Bismarckin patsaat Berlinissä ja jos miten monessa muussa paikassa, ne johtavat mieleen Preussin mainehikkaita suurtöitä. Schillerin ja Göthen muistopatsaat Weimarissa, Humboldt veljesten Berlinissä, Kantin Königsbergissä ja monen monet muut on pystytetty runoilijain, tutkijain ja ajattelijain ylistykseksi. Teutoburgin metsässä Grotebergillä muistuttaa mahtava Hermannin patsas Saksan kansan ensimäisiä herääviä yhteyden ja vapauden tunteita, Kiffhäuserillä kohoova mahtava muistorakennus Saksan kansan yhteyden toteutumista, monet muut niitä valtaavia taisteluita, jotka ovat tähän yhteyteen johtaneet. Mutta ennen kaikkia muita puhuu Niederwaldin 'Germania' saksalaiselle hänen isänmaansa yhdistymisestä. Se on jokaiselle saksalaiselle pyhitetty paikka. Tämä muistomerkki lausuu julki vuosituhantisen taistelun voitontunteen, vahvan luottamuksen tulevaisuuteen. Sitä varten on sen paikaksi valittukin Rheinin ranta, saksalaisen historian vanhin maa. Vastapäätä Niederwaldia lähtivät v. 1870 ensimäiset joukot liikkeelle Ranskaa vastaan, sinne saapui ensimäisten taisteluitten jälkeen haavotettujen murheellinen joukko. Mutta ennen kaikkia on tämä muistomerkki kokoomushuuto koko Saksan kansalle. Se kuvaa 'Rheinin vartijoita' (Die Wacht am Rhein), se muistuttaa kaikille saksalaisille, että heidän tulee hätäpäivän päälle saadessa ponnistaa kaikki voimansa, estääkseen vihollista enää pääsemästä heidän maataan pilkkomaan, riistämään Saksalta jaloa Rheiniä."

Kun Mainzista käsin noustaan virtaa pitkin, niin näkyy Germanian keisarikruunua pitävä käsi ja hulmuavat hiukset jo pitkän matkan päähän oikeanpuolisen rannan äyräältä. Kun sitten Rüdesheimistä noustaan äyräälle, niin muistopatsas ajaksi katoo, ilmestyäkseen sitä äkillisemmin vaeltajan eteen, kun hän tammimetsän poikki kuljettuaan alkaa sitä lähestyä. Se tenhoo mielen sekä kookkaalla mahtavuudellaan, että muotojensa, ympäristönsä runollisen kauneuden kautta. Ylhäälle patsaan luo näkyy laajalta Rheinin laaksoa, näkyy viinamäkiä, vanhoja kaupungeita ja linnoja, paikkoja, joista jokaisella on tuhatvuotinen historiansa, mutta joita lauhkea ilmasto ainiaan verhoo kukkeimpaan vihantaan vaippaansa.

Jalustan juureen on kuvattu Rhein-vanhus ja nuori Mosel, jolle Rhein antaa vartijatorven, muistuttaen sille, että sen vuoro on nyt hälyttää kansa hädän tullen, koska maan raja nyt on siirtynyt Moselin rannoille. Vähän erillään on jalustan kulmilla kaksi vertauskuvallista henkilöä, toisella puolella "Sota", toisella "Rauha". Edellinen on Saksan sotilasyhdistyksien lahjottama, jälkimäisen ovat pystyttäneet koulut ja ylioppilaat. "Sota" on nuorukainen, joka toisessa kädessään pitää sotaluikkua ja puhaltaa raikuvaa hälytysmerkkiä, toisessa paljastettua miekkaa, "Rauhaa" esittää lempeä neito, oikeassa kädessään rauhan lehvä. "Sodan" miekka on päälle 4 metriä pitkä. Näitten molempien siivekkäitten kuvapatsaitten välillä on muistopatsaan pääreliefi, "Rheinin vartijajoukko": Keskellä näkyy iäkäs keisari Wilhelm I hevosen selässä, ympärillään Saksan kaupunkien liput. Hänen seurueessaan ovat 1870-71 vuoden sodan johtajat, ruhtinaat, valtiomiehet, kaikkiaan pari sataa henkilöä, useimmat luonnollisessa koossa ja niin tarkkaan kuvattuna, että he ovat tunnettavat. Reliefin molemmissa päissä on kuvattuna, toisessa ensimäiset taistelut, toisessa saksalaisten armeijain voittokulku. Veistokseen alla on runo: