Rhein.
Korkealla Sveitsin Alppien jäätiköissä syntyy Rhein. Alkumatkansa se kulkee gladerien paitse, lumikenttäin välitse, samoin kuin niin monet muutkin Sveitsin virrat, mutta vaikea olisi lähteillä aavistaa, mikä suurenmoinen rauhan mahti siitä matkalla kehittyy. Se missä rajuna telmii korkeita kallioseiniä vastaan, missä ryöppyy jyrkänteitä pitkin, yhtyäkseen pian toisiin yhtä väkivaltaisiin vuoriveikkoihin. Yllä kasvavalla voimalla se pauhaten ja jyristen myllertelee syvissä rotkoissaan, joitten päällitse huimaavan korkeat, hatarat sillat saattelevat ikivanhoja solateitä.
Ikäänkuin kolmella mahtavalla juurella Rhein lähtee St. Gotthardista, jonka jäätiköistä se saa ehtymättömän vesirunsautensa. Graubündin laaksoissa nämä kolme latvajokea yhtyvät, matkatakseen yhdessä tuon sadan penikulman taipaleen, joka ne erottaa Pohjanmerestä. Jo ylhäällä alppilaaksossa Rheiniä tervehtivät viiniköynnökset, taajat kylät, linnat ja rauniot ja viljavat vainiot. Laajan, kirkkaan Bodenjärven läpi virrattuaan Rhein Konstanzin kohdalla vielä järven veden vahvistamana lähtee matkaa jatkamaan, virtaillen nopeaan ja ihmeen kirkkaana rehevien mäkisten rantain välitse, kunnes se Schaffhausin kohdalla muodostaa kolmekymmentä metriä korkean, kuuluisan könkäänsä, jota läheltä ja kaukaa käydään ihailemassa. Kolme teräväsärmäistä kalliota pistää esiin kuohujen keskeltä. Osa vedestä hajoo hienoksi sumuksi, osa laskee mäkeä kiehuvana vaahtona, osa syöksyy kuiluun täysinä patsaina, hämmentäen sen pohjalla kaikki kuohuiksi, pyörteiksi ja ärjyviksi aalloiksi. Ikäänkuin tupertuneena vesi putouksen alla kulkee kappaleen matkaa sekamelskassa miten kuten, ennenkuin se uudelleen järjestyy nopeaksi ja voimalliseksi virraksi.
Könkäästään alkaen Rhein asettuu vakavaksi, joskin itsetietoiseksi ja voimalliseksi virraksi, joka on maanosamme ehkä tärkein vesitie. Aar tuo sille vielä runsaan kantamuksen alppivesiä. Alempana maksavat veroa Ill, Nahe ja Mosel vasemmalta tullen, oikealta puolelta Neckar, Main, Lahn, Ruhr ja Lippe.
"Lieneekö toista virtaa, joka Rheinille vertoja vetäisi", huudahtaa muuan saksalainen kirjailija. "Sen lähteet ovat Sveitsin vapaitten tunturien keskellä; harvinaisen hedelmällisten, toimeliaitten ja ihanain seutujen läpi se keskijuoksullaan virtaa; ja suistamokseen se on itse itselleen rakentanut lihavan, voimallisen maan, jonka pieni mutta elinvoimainen kansa on valtameriä hallinnut ja yhä vieläkin on ensimäisiä kauppa- ja teollisuuskansoja." Leveyttä, syvyyttä ja vettä Rheinissä on riittävästi suurtakin liikettä välittämään, ja sen vesi pysyy kautta vuoden melkein tasaisena. Sen minkä talvi, syksy ja kevät antavat runsaammin sadevettä, sen kesällä korvaa jäätiköiden nopeampi sulaminen Alpeilla.
Jätettyään taakseen Baselin kirkontornit ja tehtaanpiiput Rhein saapuu Saksanmaan alueelle. Sen matkattavana on nyt Ylä-Rheinin laakso, leveä, tasaisesti viettävä lakea syvänne, jota kahden puolen saattelevat korkeat siintävät vuorijonot. Vasemmalla puolella kohoovat Vogesit, joiden selännettä Saksan ja Ranskan raja kulkee, oikealla kädellä Schwarzwald tummine metsineen. Uoma on maan tasaisuudesta huolimatta jotenkin viettävä ja virta sen vuoksi niin kova, että se vierittelee matkassaan suuret määrät soraa ja lietettä. Toisin paikoin soraa kasautuu pohjaan yhä paksummalta, kunnes keskelle virtaa muodostuu kareja, ja varsinkin ennen virta sen vuoksi tällä matkalla usein muutti uomaansa, niin että laivaliikettä varten täytyi kaivaa pitkät kanavat. Oikomalla mutkia ja väyliä syventämällä on Rhein kuitenkin saatu tälläkin välillä uomassaan pysymään. Rantain mataluuden ja suoperäisyyden vuoksi ei Elsassin ja Badin yläosissa ole virran luona suurempia väenkeskustoita, mutta sitä runsaampi on kasvikunta ja eläin-, varsinkin lintumaailma. Vähän kauempana rannoista on lakeus vainioina; mutta Elsassin ja Badin viljavimmat, taajimmin asutut seudut ovat vasta reunavuoristojen juurella.
Kauempana pohjoisessa kohoovat rannat kuivemmiksi ja vanhoja historiallisia kaupungeita alkaa olla tuhka tiheässä virran rannoilla, Speyer, Mannheim ja Worms, muita mainitsematta. Siinä missä Main laskee Rheiniin, on vihdoin roomalaisaikainen Mainz, Rheinin tärkein satama, johon saakka valtamerilaivatkin pääsevät nousemaan. Erinomaisen vilkkaaksi käykin siitä pitäen virralla liike, hiljalleen soluvia purjelaivoja, puskuttavia hinaajia, reunojaan myöden kuormattuja rahtihöyryjä, pitkiä hitaita tukkilauttoja ja nopeita korkealaitaisia matkustajalaivoja kulkee virralla edes takaisin, kantaen väkeä ja tavaraa kaikista maailman ääristä.
Näihin saakka vuoret ovat seurailleet virran rantoja loitommalla, mutta nyt asettuvat Rheinin liuskevuoret poikittain sen eteen, sulkeakseen tien. Jonkun matkaa Rhein seurailee vuoriston sivua etsiäkseen heikointa kohtaa, muodostaen laajan polven, joka on Saksan paras viinimaa, kuuluisa Rheingau. Rhein leviää tässä järven kaltaiseksi laajaksi pinnaksi, sen vuolas virta hetkeksi uinahtaa ja oikea ranta muuttuu kauniiksi laajaksi pengermaisemaksi. Vain toisin paikoin työntävät vuoret nokkiaan aina jokeen saakka, enimmäkseen rannat kohoovat loivemmin ja pengermittäin Taunuksen metsäpeittoisia kukkuloita kohti, jotka muodostavat iloisen raikkaan viinimaiseman vakavan kehyksen. Päivärinne, korkean takamaan suoja kylmiä tuulia vastaan, Rheinin tyynen pinnan lekottavat heijastukset, sekä vihdoin lämpöisen luontoinen liuskemaaperä yhdessä ovat tehneet tästä seudusta "ilmastollisen keitaan", joka viiniköynnöksen viljelykselle tarjoo paremmat edellytykset, kuin mikään muu seutu Saksassa. Kauempana rannasta ovat Rauenthal, Gräfenberg ja Steinberg, kaikki tunnettujen viinimerkkien kotipaikkoja, Rheinin äyräillä taas Assmanshausen, Markobrunn ja Rüdesheim, muita mainitsematta.
Bingenin kohdalla Rhein sitten tekee äkkikäänteen ja tunkeutuu oikopäätä vuoriston sisään kapeaa rotkolaaksoa pitkin. Siitä nyt alkaa Rheinin kuuluisa, runoilijain ylistämä, matkailijoin ihailema vuorimatka. Oltuaan toisin paikoin monta kilometriäkin leveä Rhein äkkiä kapenee vain 300 metrin levyiseksi. Kolmeneljännes vuosisataa takaperin oli tässä vielä pari metriä korkea putouskin, joka pidätti laivaliikkeen tähän mutta putous on nyt niin tyyni pois louhittu, että sitä enää osottaa vain muuan voimakkaampi pyörre. Hopeisen hohtavana katuna mahtava kymi aamuauringon valaisemana valuu suurisuuntaiseen laaksoonsa, jonka äyräillä lukuisat linnanrauniot synkkine tai romantisine muistoineen jyrkillä kallionkeiloillaan muistuttavat näiden seutujen monenlaisia entisiä vaiheita. Niinkuin unennäössä vaihtavat kuvat nopeaan meidän soluessa virran mukana alaspäin. Vuoriston portissa kohoo yksinäisenä, kuohuvain aaltojen ympäröimänä pienellä luodollaan "Hiiritorni", jonka muuan piispa tarun mukaan rakennutti turvapaikakseen vimmattuja rottia vastaan. Korkealta Niederwaldin äyräältä loistaa "Germania", jonka Saksan kansa 1870 vuoden sodan päätyttyä pystytti saavutetun kansallisen eheytensä muistoksi. Yhtämittaiset viinitarhat seurailevat virran rantaa, ja täällä, lämpöisissä solissa ja nurkkauksissa kasvavatkin Saksan parhaat viinit. Penger penkeren päällä ne verhoovat joen törmiä, missä vain on ollut vähänkin maata ja auringonpaistetta rypäleköynnöksen vaativalle vihannuudelle. Emme voi luetella kaikkia niitä ikivanhoja historiallisia linnoja, kyliä ja pieniä kaupungeita, jotka virran kahden puolen vuorottelevat, mutta Lurleita, Heinen ikuistamaa huimaavan korkeata kallionpolvea emme voi jättää mainitsematta. Se pistää lähellä St. Goarin kaupunkia virtaan, joka kuohuen sitä kiertelee. Mutta Lurlein niemen ympäri päästyämme solahdamme ihmeen ihanaan surumieliseen poukamaan, ikäänkuin tyveneen järveen, jota rauhalliset korkeat rannat piirittävät. Missä kalliot käyvät jyrkemmiksi, siellä viinitarhat välistä kokonaan loppuvat ja orapaatsama, ruusu- ja tyrnäpensas rehottavat murealla, iloisten lähteitten kastelemalla liuskekivellä. Kallio- ja karanneita puutarhakukkia kukoistaa ruusupensaitten joukossa, villit viiniköynnökset, muratit ja metsiintyneet hedelmäpuut luovat omituisia soppia ja kulmauksia ja antavat maisemalle ikäänkuin satuerämaan tuoksua. Ihanammin kuin ehkä missään muualla sekaantuvat tässä metsä ja viinitarhat, hedelmäpuistot ja karut kalliokanervikot toisiinsa. Jokaista pienintäkin hyötypaikkaa on ihminen jo ikivanhoista ajoista käyttänyt, mutta täällä ovat vuosisatain kuluessa puutarhoista karanneet jalot koristekasvit tai arvokkaat rohtotaimet päässeet luonnon helmassa leviämään, kasvaakseen nyt vapaudessa kaikenlaisten köynnösten, maksaruohojen ja kirjavien sammalten ja jäkäläin seurassa joutavain kallioitten kaunistuksena. Mutta missä vähänkin luonto sallii, siinä on kallio muuraten muutettu keinotekoiseksi pengermäksi, jolla istutettu viiniköynnös ja monenlaiset hedelmäpuut paistattavat päivän helteessä kypsyviä hedelmiään. Tuon tuostakin rinnettä katkaisee jyrkkä kallionpolvi, jolla köynnösten verhoomat rauniot odottavat runoilijaansa, taikka kapea rotkolaakso, joka mahtavaan päävirtaan tuo jonkun lyhyen syrjäjoen. Usein nämä syrjälaaksot ovat vain kapeita rotkoja, joitten pohjalla kirkas puro hyppelee portaalta portaalle korkeitten, upeata lehtimetsää kasvavien rinteitten välissä. Ainoastaan jalkapolku tai kapea ajotie kiemurtelee puron vartta pitkin ylöspäin, toisin paikoin joku pieni mylly työskentelee sala-aukossaan metsän helmassa, tai sattuu vaeltaja äkkiarvaamatta kielekkeiksi ja torneiksi hajonneeseen kallionrotkoon, jossa vesi puoleksi maan alla kohisee louhikon poimuissa.
Lahnin ja Moselin laskupaikkain välillä rannat ovat erinomaisen hempeät kauniine maataloineen, puistoineen, viinitarhoineen ja hedelmäpuistikoineen, maiseman kohennuksena vielä siellä täällä komea, köynnösten sitelemä linnanraunio.