Suurimmat lämmönerotukset Saksassa ovat, niinkuin jo huomautimme, idän ja lännen välillä. Syynä siihen, ettei lämpömäärä tuntuvammin kohoo etelää kohti, on maan yleneminen sille suunnalle. Jos vuoden keskilämpöjä vertaamme, niin huomaamme Baijerin ja Schwabin viileämmiksi, kuin Friesland ja Holstein. Tosin Baijerissa kesät ovat paljonkin lämpöisemmät, mutta talvet sitä vastoin paljon kylmemmät. Jos vertaamme Westfalia ja Sachsia, niin huomaamme talven, kevään ja syksynkin olevan Westfalissa lämpöisemmän, mutta kesän taas koko joukon viileämmän, kuin Sachsissa. Pohjanmeren hengessä vuodenaikain erotus on pienempi. Kuta enemmän sisämaahan edistymme, sitä suuremmaksi se käy, toisin sanoen, sitä mantereisemmaksi muuttuu ilmanala. Verraten epäedullisessa asemassa on Itämeren etelärannikko, jota huomautimme 16° isotermin heinäkuussa hipaisevan. Syynä varsinkin alkukesän viileyteen näillä rannoilla on se seikka, että Itämeri pohjoisissa osissaan muodostuvain jäitten vuoksi keväällä niin myöhään lämpiää. Pommerissa ja Preussissa kasvikunta sen vuoksi virkoo eloon koko joukon myöhemmin kuin kauempana sisämaassa, ja vuodentulo sen mukaan myöhästyy.
Mutta suurikin osa Saksanmaasta saa usein kokea jonkinlaista takatalvea, niinkuin jo mainitsimme. Rahvas on kokemuksensa nojalla sijottanut sen "kolmen ankaran herran" taikka "kolmen jäämiehen", Mamertuksen, Pankratiuksen ja Servatiuksen nimipäiville (11, 12 ja 13 p. toukok.). Syitä tähän takatalveen ei vielä ole täysin selvitetty. Luultiin sen johtuvan mereltä tulevasta kylmästä ilma-aallosta, jonka sai aikaan ilmapaineen erotus maan nopeaan lämmetessä keväällä, meren sitä vastoin pysyessä kauemmin verraten viileänä. Mutta uusimmat ilmapurjehdushavainnot viittaavat siihen, että ilma-aallon saavatkin aikaan ilmakehän korkeampien kerroksien virtaukset.
Ilmanalan kovuutta tai lauhkeutta ilmaisee hyvin havainnollisesti vesiteitten vapaus jääesteistä. Pohjanmeren rannoille kovimpinakin talvina muodostuu ainoastaan lyhytaikainen jääreuna, mutta Itämeren kaakkoiskulmalla jäät tuon tuostakin sulkevat laivoja ja salpaavat joksikin aikaa meriliikkeen. Vielä helpommin jäätyvät sisämaan joet sekä suolattoman vetensä, että mataluutensa ja kapeutensa vuoksi. Englannissa ja Ranskassa sisämaankin laivaliike pysyy vuoden umpeensa vapaana, mutta Saksanmaan joilla ja kanavilla täytyy laivaliikkeen joka talvi seisahtua yhä pidemmäksi ajaksi, kuta kauempana idässä ne ovat. Rheinillä muodostuu jäälauttoja säännöllisesti joka talvi, ja kovina talvina täytyy laivaliikkeen seisahtua joksikin ajaksi. Lampiloilla ja kanavilla taas luistellaan Rheinin maakunnissa viikkokausia, samoin kuin Hollannissakin. Elbe on Magdeburgin kohdalla jäässä noin 24 päivää, Oderin keskijuoksu kuukauden, Weichselin suupuoli kaksin kolmin kuukausin. Mutta paljon kauemmin näissä joissa uiskentelee milloin suurempia, milloin pienempiä jäälauttoja. Kaikki mainitut joet juoksevat etelästä pohjoiseen ja sen vuoksi niitten alkujuoksu tavallisesti joutuu tulville ja luo jääpeitteensä aikaisemmin kuin suupuoli. Tämä taas saa suupuolessa aikaan vaarallisia jääpatouksia ja turmiollisia tulvia, joitten voittaminen ainoastaan suurien patorakennusten ja uomanoikomuksien kautta on ollut mahdollinen.
Semmoiset ovat Saksanmaan ilmanalan yleiset piirteet. Paikalliset olot, etupäässä maanpinnan korkeussuhteet, niitä kuitenkin melkoisesti muuttelevat. Keski- ja Etelä-Saksa ovat epätasaista maata, täynnään vuorijonoja, kukkulamaita ja ylänköjä. Vuoret muuttelevat tuulien suuntia, suojelevat takanaan olevia maita missä kylmiltä, missä lämpöisiltä tuulilta, kallistavat viljelyksiä auringon puoleen taikka viettävät maineen varjoisaan pohjoiseen. Sen vuoksi tapaamme tällä alalla paljon "ilmastollisia keitaita", jotka ympäristöönsä verraten ovat missä edullisemmassa, missä epäedullisemmassa asemassa. Rheinin, Mainin ja Moselin suojaisissa laaksoissa on päivärinteitä, joilla jaloimmat viinit kypsyvät ja kaikenlaiset muut etelämpien seutujen kasvit viihtyvät. Mutta paljon enemmän on semmoisia keitaita, jotka ovat verraten paljon kylmemmät, kuin seudun vakinainen ilmanala edellyttää, nimittäin vuorimaat. On laskettu, että vuoden keskilämpö alenee noin puolen astetta kutakin sataa metriä kohti, minkä maa kohoo. Useimmat Saksan Keskivuorista ovat lähes 1,000 metriä korkeat ja korkeammatkin, ja sen vuoksi siellä on jotenkin laajoja aloja, joissa ilmanala ei ole niinkään edullinen kuin meillä Etelä-Suomessa, jopa semmoisiakin, jotka tuskin vetävät Kuusamolle vertoja. Kilometriä korkealla vuorella keskilämpö yllä olevan laskun mukaan on jo viisi astetta alempi, kuin juurella olevien seutujen. Mutta kasviston viihtymiseen nähden se on vielä tätä keskimäärääkin epäedullisempi. Vuoristossa nimittäin, kumma kyllä, talvien kylmyys lisääntyy korkeuden mukana hitaammin kuin kesäin. Vuorilla toisin sanoen talvet ovat verraten lauhkeat, mutta kesät sitä kylmemmät. Siinä syy, miksi semmoisissa keskilämmöissä, missä meidän maamme alavilla seuduilla vielä vilja kypsyy, Saksan vuorilla ei enää menesty puukaan. Kesän kylmyys on Saksan vuorimaissa vaikuttanut, että viljelys niissä on turhaan koettanut uusia aloja vallottaa. Monessa paikassa on sen päin vastoin täytynyt peräytyä ja jättää raivattuja alueita uudelleen metsittymään.
Sade ja kosteus.
Yhtä tärkeä kuin lämpö, on jonkun ilmanalan viljelysarvon määräämiselle kosteus. Kosteuden puolesta Saksanmaan ilmanala tyydyttää kaikki kohtuulliset vaatimukset. Pikemmin se on liian kosteata kuin kuivaa.
Sataa kaikkina vuodenaikoina, enemmän kuitenkin sydänkesällä kuin keskitalvella. Saksalaisten "mätäkuu" on heinäkuu, siis vähän aikaisemmin kuin meillä. Syksy on verraten kaunista vuodenaikaa, paitsi Pohjanmeren rannalla, jossa syksy on runsaimpain sateitten aika. Pohjois-Saksassa Elben itäpuolella sateenmäärä on noin 450-550 millim., Elben länsipuolella jonkun verran runsaampi. Keski- ja Etelä-Saksassa sateenmäärä on koko joukon suurempi, noin 600-700 millimetriä vuodessa. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että se Suomessa häälyy 500 millimetrin kahden puolen. Varsinaista sadeaikaa ei ole, sateet ovat enimmäkseen lyhyet, mutta sataa sitä useammin. Harvoin sen vuoksi sade tulviakaan aiheuttaa, paitsi joskus vuorimaitten liepeillä, kun tapahtuu valtainen "pilvensorto" (Wolkenbruch), tavattoman rankka sade, joka lyhyessä ajassa sortaa maahan enemmän vettä, kuin mitkään virrat ja ojat voivat mukanaan viedä.
Mutta ilmanala on kuitenkin melkoista kosteampaa, kuin yllä mainitut sateenmäärät edellyttävät. Mereltä tuleva ilma on täynnään vesihöyryä, vaikkei tämä aina sadakaan maahan. Kun talvella ei sada lunta, niin kosteus laskeutuu maahan härmänä, kesällä runsaana kasteena, ja kosteat sumut useinkin täyttävät sadekuurojen väliset aukot. Maa onkin siitä syystä melkein alati hyvässä kasteessa ja parhaina kesähelteinäkin tapaamme kosteutta jotenkin lähellä maanpintaa. Sen vuoksi ovatkin Saksassa niityt niin vihannat vuoden umpeensa, metsät niin rehevät, lähteet alati kumpuavat, purot rattoisat. Toisina vuosina kosteus on liiallinenkin. Vaikkei Saksanmaalla yleensä satukaan varsinaisia katovuosia, niin vaihtelee kuitenkin sateen määrä melkoisesti. Syynä on joko liiallinen sade kesällä, taikka lumen puute talvella. Useammin kuitenkin riittämätön lumipeite on syynä laihojen vahingottumiseen.
Kun muistamme, että laihot Suomessakin toisina talvina turmeltuvat liian vähän lumen vuoksi, niin käsitämme hyvin, kuinka Saksassa lumipeite tavallisinakin vuosina on riittämätön. Saksan talvi on yleiseen melkein samanlaista, kuin talvi Suomen etelärannikolla joulukuussa. Pakkaset eivät ole niin kiinteät, että lumi pysyisi, vaan pitkälliset ja vetevät suojat enimmäkseen sulattavat sen yhtä pian kuin se tulikin, jättäen maan paljaaksi ja veteläksi, kunnes uusi pakkanen sen jäädyttää ja uusi lumisade peittää. Suuret myrskyt, jotka talvella lakaisevat Pohjois-Saksan avaria viljelysaavoja, vievät mukanaan lumen, ellei suoja ole ennättänyt sitä kiinnittää. Toisinaan lumi sataakin valtaavain tuiskujen kera, joiden voimalle meidän rauhallinen talvemme ei tiedä vertoja. Lumen tulo on silloin niin runsas, että se voi seisauttaa Saksankin rautateitten jättiläisliikkeen moneksi päiväksi, ja pahimmat kinokset ovat kaira-auroilla pois korjattavat. Vaikka siis talvi Itämeren eteläpuolella onkin leuto meidän talveemme verraten, niin ovat sen ilmiöt kuitenkin usein suurenmoisemmat. Mutta pakkanenkin voi joskus lyhyiksi ajoiksi alentua 20°-30° jäätymäkohdan alapuolelle Saksanmaan äärissä.
Ainoastaan vuoristoissa talvi kattaa maan pysyvällä lumivaipalla. "Vuoristoissa lumi ei koskaan jää tulematta", lausuu eräs saksalainen maantieteilijä, "ja se pysyy kauvan, verhoo havumetsät hopean hohtavaan korupukuun ja kattaa maan kauttaaltaan tieksi, jota pitkin puita voidaan kuljettaa valtateitten varsiin taikka virtain rannoille." Moinen kuvaus todistaa, ettei rekikeli Saksanmaan alavammilla mailla ole hyvinkään vakinaista. Mutta lumi ei ole vuoristossa ainoastaan pysyväinen, sitä myös sataa paljon runsaammin kuin lakeuksilla.