Jo näitä temppeliä maass' on monta, Mi naisiakin tiedon tielle vie; Vain harvat muistaa aikaa auvotonta, Kun valohon ol' suljettuna tie. Mut että raskast' ol' se, toivotonta, Siit' tuskin kellään epäilystä lie. Ne sortui monet hämäryyteen, yöhön; — Me käydään riemuin valon suureen työhön.
Siit', isänmaamme, sulle armahalle Nyt kaikkialta lämmin kiitos soi; Asettaa tyttäres sun korkealle, Ne sua rakastaa ja ihanoi. Ja työllä hiljaisella, ahkeralla, Ne hartain mielin sua kunnioi; Sa Herran lahja korkea ja pyhä, Oo Herran siunaama sa aina, yhä!