Patruuna Andersson. Amanda, hänen tyttärensä. Teodor von Flabben, nuori virkamies. Anto, Anderssonin palvelija.
(Näyttämö: Huone Anderssonin talossa. — Perällä ikkuna, oikealla ja vasemmalla ovi. Vasemman oven luona suurenlainen kaappi. Oikealla etunäyttämöllä sohva, jonka edessä on pöytä kirjoitustarpeineen. Pöydällä palaa kynttilä.)
(Esiripun noustessa Teodor istuu sohvalla ja nukkuu.)
1 kohtaus.
Anto.
Anto (tullen oikealta). Totta tosiaan, tuossa hän istuu vielä patruunan vierashuoneen sohvalla ja nukkuu, ikäänkuin hän olisi kotonaan. Mitä hän oikeastaan tahtoo? Puhutella patruunaa, sanoi hän. Oli ehkä tyhmää päästää hänet sisään, kun patruunakin oli poissa… mutta tuskin voi käskeä hienonlaista mieshenkilöä, joka on puettu korkeaasen harmaasen hattuun ja kiiltohansikkaihin, ja joka päällepäätteeksi antaa köyhälle syntiselle juomarahaa, — käskeä häntä seisomaan ulkona kadulla odottamassa. Muuten niin luulin minä, että patruuna piankin tulisi kotiin, koska neitikin oli mukana… mutta nyt on kello puoli 12… ja jos ukko saa nähdä talossa vieraan tähän aikaan yötä, niin hän varmaan ajaa minut pois. Hän päättäisi heti, että se on joku muinaisrahojen kerääjä, niinkuin hän itsekin, ja muinaisrahojen kerääjät ovat puoleksi varkaita, on hänen tapansa sanoa. Ei… ei sitä voi auttaa… saan luvan herättää hänet ja pyytää häntä menemään matkoihinsa. (Huutaa.) Herra! Herra! (Soitetaan.) Myöhäistä! Siinä ukko nyt jo on.
2 kohtaus.
Teodor. Anto.
Teodor (unen pöpperössä). Mitä! No mitä nyt? (Tyyneemmin). Ah, se olet sinä… Onko isäntäsi jo kotona? (Soitetaan jälleen.)
Anto. Hän on juuri tulossa… se on hän, joka soittaa noin hurjasti näin puoli 12 aikaan sydänyöllä.