Andersson. Ei mitään, lapseni, ei mitään. (Osoittaen Teodoria.) Näetkö tuon herran?
Amanda. Hän!
Anto. Tao tolvana!
Teodor (eriks.). Ei suinkaan hän ottane ajatusaikaa.
Andersson. No niin, lapseni… minut on pakoitettu… tai oikeammin… minä olen luvannut tehdä sinulle kysymyksen, kerrassaan naurettavan kysymyksen… se onkin vaan muodon vuoksi…
Amanda. Mitä sitten, isä?
Andersson (nauraen). Ja… a… a… se on jo liian naurettavaa… vaan minä olen luvannut tuolle herralle kysyä sinulta, josko sinä…
Amanda. Josko minä?…
Andersson (kuten ennen). Josko sinä tahdot mennä naimisiin hänen kanssaan.
Amanda. Kuulenko minä oikein?