Sitten menee hän ojalle, kaivelee siellä maata, hakee jonkunlaisia juuria, puhdistaa ne ja syöpi makeaan suuhunsa pitäen niitä parempina kuin äidin antamia makeisia.
Hän juoksee portinkin taakse: hänen tekisi mieli päästä koivikkoon; se näyttää olevan niin lähellä, hän pääsisi sinne viidessä minutissa, ei kierteistä tietä myöten, vaan suoraan ojan, aidan ja kuopan ylitse; mutta hän pelkää, sillä siellä sanotaan olevan kummituksia, rosvoja ja kauheita eläimiä.
Tekisi hänen mielensä käväistä myöskin rotkolla: se on kaikkiansa viidenkymmenen sylen päässä puutarhasta; lapsi jo juoksee sen reunalle, siristää silmiänsä, aikoo katsahtaa syvennykseen kuin tulivuoren sisustaan ikään … mutta äkkiä hänen mieleensä johtuvat kaikki jutut ja kertomukset tästä rotkosta: hänet valtaa kauhu ja hän rientää takaisin hoitajamuorin luo ja herättää hänet.
Eukko kavahtaa ylös, korjaa päässään olevan huivin kohdalleen, työntää sen alle sormellaan harmaat hapsensa, ja ollen olevinaan aivankuin ei olisikaan nukkunut, katsoo epäluuloisesti Iljushaan, sitten herrasväen ikkunoihin, sekä alkaa vapisevilla käsillään neuloa sukkaa, joka on hänellä sylissä.
Sillä välin alkaa helle vähitellen laimeta, luonnossa käy kaikki vilkkaammaksi, aurinko jo rupeaa lähenemään metsää.
Ja kartanossakin vähitellen loppuu hiljaisuus: jossain nurkassa narahtaa ovi, kuuluu pihalta jonkun askeleita; heinätallissa joku aivastelee.
Kohta kantaa palvelija kyökistä, selkä köyryssä, suuren samovaarin. Aletaan kokoontua teetä juomaan: kellä ovat kasvot rypyssä, silmät vetiset; ken on maatessaan saanut punaisen pilkun ohimoihinsa, ken puhuu unisena oudolla äänellä. Kaikki he voihkivat, haukottelevat, silittelevät hiuksiansa, oikovat jäseniään ja koettavat vähitellen toinnutella itseään.
Päivällinen ja uni synnyttävät ankaran janon. Kurkku tuntuu kovin kuivalta; juodaan noin kaksitoista lasia teetä, vaan se ei auta: kuuluu voihketta, huokailemista; turvaudutaan puolukka- ja päärynäveteen ja kaljaan, muutamat lääkkeisiinkin, jotta vain pääsisivät kurkun kuivuudesta.
Kaikki hakevat vapautusta janosta kuin jostain Jumalan vitsauksesta; kaikki häärivät uupuneina, aivan kuin matkustajakaravaani, joka Arabian aroilla ei missään löydä vedenpisaraa.
Lapsi istuu siinä mammansa vieressä: hän katselee ympärillä olevien kummallisia muotoja, kuuntelee kotiväen uneliasta, velttoa puhetta. Hänen on hupaista katsella heitä, jokainen heidän joutava sanansa huvittaa häntä.