Niinpä Ilja Iljitsh saakin olla vapaudessaan kokonaista puoli vuotta. Kuinka isoksi hän kasvaa tällä ajalla! Kuinka hän lihoo! Kuinka hänelle uni maistuu! Kotolaiset eivät voi häntä kyllin ihailla huomauttaen samalla että lapsi, palattuaan lauvantaisin saksalaisen luota, oli aina niin laiha ja kalpea.
— Ei se ole terveellistä, sanoivat isä ja äiti: — Kylläpähän ennättää oppia; terveys on kaikista kallein elämässä, sitä ei saa takaisin rahallakaan, kun se kerran rupeaa juonittelemaan. Katsokaa, niinhän hän tulee koulusta, kuin sairashuoneesta ikään, liha on poissa … ja on tullut niin vallattomaksikin: aina vain tahtoisi juoksennella!
Ja hellät vanhemmat hakivat yhä vain tekosyitä pidättääkseen poikaa kotona. Niitä taas oli, juhlia lukuun ottamattakin, kyllin runsaasti. Talvella oli heidän mielestään kovin kylmä, kesällä taas kuumuus oli esteenä lukemiselle; toisinaan täytyi matka saksalaisen luo lykätä tuonnemmaksi sateen tai huonon kelin takia. Väliin myöskin Antippa näytti kovin epäilyttävän näköiseltä: hän katsoa muljotti niin oudosti, aivankuin olisi ollut päissään; voisihan matkalla joku onnettomuus tapahtua.
Oblomovilaiset koettivat antaa näille tekosyilleen niin pätevän muodon kuin mahdollista, varsinkin Stolzin silmissä; mutta saksalainen moitiskeli ankarasti sellaista lellittelemistä sekä suoraan että selän takana.
Entiset ajat alkoivat kuitenkin muuttua. Sananlasku: "oppi on valoa, oppimattomuus pimeyttä", kulki jo pitkin kyliä yhdessä kirjakauppiaiden levittämien kirjasien kanssa.
Vanhukset myönsivät kyllä että opilla on etunsa, mutta ainoastaan ulkonaisessa suhteessa. He huomasivat että korkeaan asemaan, virkoihin ja arvoihin pääsivät ainoastaan ne, jotka olivat saaneet opetusta; että vanhanaikaiset, sivistymättömät kynäniekat perittyine tapoineen ja vehkeineen joutuivat yhä ahtaammalle.
Alkoi kuulua semmoisia huhuja että vastedes virkoihin pääsyä varten vaaditaan paitsi luku- ja kirjoitustaitoa myöskin muita, ennen kuulumattomia tietoja. Nimineuvoksen ja kollegiassessorin välille muodostui jonkunlainen aukko, jonka yli ei päästy muuten kuin oppitodistus kädessä.
Vahat virkamiehet, tottumuksen ja lahjomisen syöttiläät, alkoivat hävitä. Useita, jotka eivät ehtineet kuolla, pantiin viralta epäluotettavina, toisia haastettiin oikeuteen; onnellisimmat olivat ne, jotka ennättivät hyvissä ajoin kääntää selkänsä koko uudelle järjestykselle ja vetäytyä turvalliseen soppeen lepoa nauttimaan.
Oblomovilaiset näkivät tämän ja ymmärsivät, mitä etua opista oli, mutta he näkivät ainoastaan tämän edun ulkopuolen. Opin sisällisestä tarpeesta ei heillä ollut juuri mitään käsitystä ja sen tähden he tahtoivatkin hankkia Iljushalle ainoastaan muutamia loistavia ominaisuuksia.
He uneksivat, kuinka hän aikaa myöten saisi komean virkapuvun, ajattelivat häntä vastaisuudessa korkeana virkamiehenä, jopa kuvernöörinäkin; mutta kaiken tämän tahtoivat he saavuttaa niin helposti kuin mahdollista, he tahtoivat kaikenmoisilla tempuilla välttää opin tiellä olevia vaikeuksia ja loukkaus-kiviä tai hypätä vähällä vaivalla niiden yli, s.o. he tahtoivat että oppiminen tapahtuisi ilman ruumiin ja hengen rasitusta, ilman lapsuudessa hankitun hyvinvoinnin kadottamista, kunhan vaan jotenkuten tulisi hankituksi semmoinen todistus, jossa sanottaisiin että Iljusha on "suorittanut kaikki määrätyt tiedot ja taidot".