Ja hän vain lähetti poikansa pois — semmoinen on tapa Saksanmaassa.
Äitiä ei enää ollut elossa eikä kukaan ollut vastaansanomassa.
Lähtöpäivänä antoi isä Ivan Bogdanovitsh pojalleen sata ruplaa seteleissä.
— Sinä matkustat nyt ratsain maaherran-kaupunkiin asti, puheli hän: — siellä saat ottaa Kalinnikovilta kolmesataa viisikymmentä ruplaa lisää, mutta hevosen saat jättää hänen luokseen. Jos ei hän sattuisi olemaan kaupungissa, niin saat myödä hevosen; siellä on kohta markkinat: maksavat tinkimättä neljäsataa ruplaa. Matka Moskovaan maksaa sinulle nelisenkymmentä ruplaa, sieltä Pietariin — seitsemänkymmentä viisi; rahaa jääpi kylliksi. Perille päästyäsi tee miten tahdot. Sinä olet ollut minun asioissani ja tiedät siis luultavasti että minulla on jonkunlainen pääoma. Mutta ennen minun kuolemaani ei sinun siihen tarvitse turvautua, ja minä luultavasti elän vielä noin kaksitoista vuotta, jollei vain kivi satu päähän putoamaan. Minun elämäni lamppu palaa kirkkaasti ja siinä on vielä paljon öljyä. Sinä olet saanut hyvän sivistyksen: kaikki kunnia-urat ovat edessäsi avoinna. Voit ruveta virkamieheksi, voit harjoittaa liikettä, voit kehittyä vaikka kirjailijaksi, mitä ikinä — enhän minä tiedä minkä alan itse valitset, mihin tunnet enin vetoa…
— Kylläpähän sitten näen, mahdotonta kai on tässä näin yht'äkkiä kaikille aloille … vastasi Andrei.
Isä alkoi nauraa hahattaa minkä jaksoi ja pudisteli poikaa hartioista niin ettei sitä hevonenkaan olisi sietänyt. Mutta Andrei ei ollut milläänkään.
— No, vaan jos et itse pääse selville, minkä uran valitseisit, niin pitää sinun neuvotella ihmisten kanssa ja kysellä — mene esimerkiksi Reinholdin luo: hän kyllä neuvoo. Oo! — lisäsi ukko nostaen sormensa pystyyn ja puistellen päätään: — se on … se on:… (hän tahtoi ylistellä, vaan ei keksinyt sanoja). Me tulimme yhdessä sen kanssa Sachsenista. Hänellä on nelikerroksinen talo. Minä sanon sinulle osoitteen…
— Älä sano, en tarvitse! virkkoi Andrei: — Minä menen hänen luokseen sitten kun minulla itsellänikin on nelikerroksinen talo, vaan toistaiseksi tulen toimeen ilman häntä…
Isä pudisti poikaa jälleen hartioista.
Andrei hyppäsi hevosen selkään. Satulaan oli sidottu kaksi laukkua: toisen sisässä oli vahakankainen sadetakki ja sieltä pisti myös esiin paksut, naulapohjaiset saappaat, joukko paitoja Verhljovon palttinasta sekä muutamia isän neuvosta ostettuja ja mukaanotettuja kapineita. Toisessa laukussa oli hienosta verasta tehty, soma hännystakki, karvapäällinen palttoo, tusina hienoja rinta-paitoja ynnä batiinit, äidin ohjeesta otetut ja muistoksi Moskovasta tilatut.
— Niinpä siis! lausui isä.