— Minä kysyn sinulta, kuinka sinä saatoit laskea päähäsi mokoman tyhmyyden? — uudisti Oblomov.
Sakariias oli vaiti.
— Kuuletko sinä Sakariias? Miksi sallit sinä itses ei ainoastaan ajatella, vaan myös puhua sellaista…?
— Odottakaahan, Ilja Iljitsh, jahka käyn kutsumassa Anisjan tänne … — vastasi Sakariias yrittäen astumaan ovelle.
— Minä tahdon puhua sinun kanssasi enkä Anisjan, — virkkoi Oblomov.
— Kuinka sinä olet keksinyt sellaisen tyhmyyden?
— En minä sitä ole keksinyt, — sanoi Sakariias:
— Iljinskein väki sitä kertoi.
— Kukas se heille sitten kertoi?
— Mistä sen minä tiedän! Katja oli sanonut Siimonille, Siimon oli sanonut Nikitalle, Nikita sanoi Vasilisalle, Vasilisa Anisjalle ja Anisja minulle … — selitti Sakariias.
— Herra jumala teitä kaikkia! — huudahti Oblomov kauhistuksissaan.
— Kaikki tämä on roskaa, tyhmyyttä, valhetta ja panettelua —
kuuletko sinä? — sanoi Oblomov lyöden nyrkkinsä pöytään. —
Semmoinen ei ole mahdollistakaan.