— Ikävä on odotella siihen asti, vaan minkäs sille tekee, — lisäsi hän huokaillen ja ryhtyen selailemaan niitä kirjoja, jotka Olga oli lähettänyt. Hän sai luetuksi noin viisitoista sivua, kun Màsha tuli häneltä kysymään, eikö hän halua mennä niinkuin kaikki muutkin katsomaan, kuinka Neva-virta tekee jäätä. Oblomov läksi ja palasi takaisin teenjuonti-aikaan.
Niin kuluivat päivät ja Ilja Iljitsh ikävöi, lueskeli, kävi joskus kadulla kävelemässä, vaan kotona istuessaan kurkisteli oveen emännän puolelle vaihtaaksensa ikävissään parikaan sanaa. Vieläpä hän kerran jauhaa pouhasi emännälle kolmisen naulaa kahvipapujakin sellaisella innolla että hänen otsansa tuli hiestä likomäräksi. Toisella kertaa hän taas tarjosi emännälle jotain kirjaa luettavaksi. Hitaasti liikuttaen huuliansa tavaili tämä itseksensä mitä nimilehdessä seisoi ja antoi sitten kirjan takaisin sanoen että jahka joulunpyhät tulevat, niin silloin hän ottaa sen häneltä ja panee Vanjan lukemaan ääneen niin että mummokin saa kuunnella — vaan että tällä kertaa ei ollut aikaa.
Sillä välin oli asetettu siltoja Nevan yli, ja kerran ilmoitti kartanokoiran vimmattu haukunta ja ketjujen riuhdonta että Nikita oli toistamiseen saapunut kirjelippuineen, kirjoineen ja tiedustuksineen herran terveydentilasta.
Oblomov pelkäsi että hänellekkin tästä voi tulla lähtö pitkin siltoja toiselle puolelle jokea ja piiloutui sentähden Nikitan näkyvistä, kirjoittaen vastaukseksi että hänellä oli noussut pieni näppy kaulaan niin ettei hän vielä uskalla poistua ulos pihasta ja että "julma kohtalo ryöstää häneltä onnen vielä muutamiksi päiviksi saada nähdä armasta Olgaansa."
Hän oli ankarasti kieltänyt Sakariiasta lörpöttelemästä sanaakaan Nikitan kanssa ja seurasi jälleen silmillään viimemainittua portille saakka sekä uhkasi Anisjaa sormellaan, kun tämä yritti pistämään nenänsä keittiön ovesta tahtoen jotakin kysyä Nikitalta.
7.
Niin kului viikkokausi, ja aina kun Oblomov aamuisin nousi, tiedusti hän ensimmäiseksi levottomana, olivatko jo sillat asetetut paikoilleen?
— Ei vielä, — vastattiin hänelle, ja hän vietti päivänsä rauhallisesti kuunnellen kellonheilurin naksutusta, kahvimyllyn hyrinää ja kanarialintujen viserrystä.
Kananpoikaset eivät enää piipottaneet, ne olivat jo aikaa-sitten kasvaneet aikuisiksi kanoiksi ja piileskelivät kanakopeissaan. Olgan lähettämiä kirjoja ei hän ollut ehtinyt läpilukea: yhtä oli hän tässä lukenut sadannelleviidennelle sivulle asti ja kääntänyt sen sitten nurin ja siinä se sitten oli maannut pöydällä jo muutamia päiviä kannet levällään.
Sitä useammin hän sitävastoin puuhaili emännän lasten kanssa. Vanja oli semmoinen ymmärtäväinen poika että muisti kolme kertaa peräkkäin luetella Euroopan pääkaupungit, ja Ilja Iljitsh lupasi, kunhan vain pääsee kaupungille, tuoda hänelle lahjaksi pienen karttamaapallon; pikku Màsha se taas oli hänelle pallistanut kolme nenäliinaa — huonosti tosin, mutta oli niin ihmeen lysti nähdä noiden pienoisten kätösten puuhaa, ja jokaista tuuman pituista väliä, minkä tyttö oli saanut pallistetuksi, juoksi hän näyttämään Oblomoville.