"Hän on kipeä, hän on yksin, hän ei jaksa edes kirjoittaa…" välähti ajatus hänen päässään.
Tämä vakuutus valtasi hänet läpeensä eikä antanut hänen nukahtaa koko yönä. Kaksi tuntia makasi hän kuumeenomaisessa horrostilassa houraillen yön kuluessa sekä nousi sitten aamulla vuoteeltansa kalpeana, mutta sangen levollisena ja varmana.
Maanantai-aamuna kurkisti emäntä sisään Oblomovin huoneen ovesta sanoen:
— Teitä täällä eräs tyttö tiedustaa.
— Minuako? Ei suinkaan! vastasi Oblomov. — Missä hän on?
— Hän on täällä, hän tuli erehdyksessä meidän portaista ylös. Saako päästää sisään?
Oblomov ei vielä tiennyt, miten päättää, kun jo hänen eteensä lipsahti Katja, samalla kun emäntä poistui.
— Katja! — huudahti Oblomov kummastuksissaan. — Kuinka sinä tänne?
Mitä sinä täällä?
— Neiti on täällä, — kuiskasi piikatyttö: — käski kysyä…
Oblomovin kasvot muuttuivat.