Oblomov rupesi nyt joka päivä kävelemään puutarhassa. Sitten alettiin istuttaa vihanneskasveja ryytimaahan. Sitten tuli kaikellaisia juhlapäiviä: helluntaipyhät, helatorstai, vapunpäivä — kaikki nämät merkittiin koivunoksilla ja seppeleillä ja ulkona lehdossa juotiin teetä.
Jo kesän alusta ruvettiin talossa puhelemaan kahdesta suuresta, lähestyvästä juhlasta, nimittäin Iivanan päivästä, joka oli veljen nimipäivä ja Iljan päivästä — joka oli Oblomovin nimipäivä; nämät olivat ne kaksi tärkeintä ajankäännettä lähimmässä tulevaisuudessa. Ja kun emäntä sattui ostamaan tai näkemään torilla oivallista vasikanlihaa tai jos piirakka onnistui erittäin hyvin, virkkoi hän aina: — Ah, jospa tällainen vasikanpaisti pamahtaisi tai tällainen piirakka pirahtaisi Iivanan tai Iljan päivänä.
Puheltiin myös Iljan-perjantaista ja Ruutitehtaalle joka vuosi toimeenpantavasta kävelyretkestä sekä juhlasta Smolenskin hautausmaalla ja Kolpinassa.
Ja Oblomovin ikkunain alla alkoi jälleen kuulua hautovan emäkanan raskasta kaakatusta ja uuden kananpoika-polven piipatusta, ja hänen käteensä kannettiin piirakoita, joiden sisään oli leivottu kananpoikia, tuoreita sieniä sekä tuoreen-läpikuultavia kurkkuja, ja pian ilmaantui marjojakin.
— Sisälmykset eivät enää ole oikein hyviä, — selitteli emäntä Oblomoville: — eikä niitä kannata ostaa, eilenkin pyysivät sellaisista pienistä kahdelta parilta seitsemän riunaa, vaan lohenliha sitävastoin on torilla tuoretta, niin että kyllä nyt kalanlientä sopii laittaa vaikka joka-päivä.
Taloudellinen puoli rouva Pshenitsinan kodissa oli kukoistavassa kunnossa ei ainoastaan sentähden että Agata Matvejevna oli mallikelpoinen emäntä ja että tämä oli hänen oikea elämänkutsumuksensa, vaan vielä senkin tähden että hänen veljensä Ivan Matvejevitsh Muhojarov oli, mitä ruuanvalmistus-vaatimuksiin tuli, oikea epikurealainen. Pukunsa ja liinavaatteidensa suhteen oli tämä herra tavattoman huolimaton, käyttäen samoja vaatteita vuosikausia ja uhraten vastenmielisesti ja harmilla rahaa uusien ostamiseen, eikä hän niitä levitellyt huolellisesti riippumaan, vaan viskasi ne aina nurkkaan yhteen sykkyrään. Niinkuin renki muutti hän paitaansa ainoastaan lauvantaisin, mutta mitä koski ruokapöytää, niin siinä ei hän menoja säästänyt.
Tässä hänellä osaksi oli oma logiikkansa, jota hän oli noudattanut siitä asti kuin astui palvelukseen, nimittäin tällainen: "ihmiset eivät näe mitä on vatsassa — ja sentähden eivät tule siitä tyhjiä puhelemaan; vaan kun on paksut kellonvitjat, uusi hännystakki ja kiiltävät saappaat — niin kaikki tämä synnyttää vain liikanaisia puheita."
Tästäpä syystä siis ilmaantuikin Pshenitsinan ruokapöytään aina mitä parasta lajia vasikanpaistia, merisampia ja valkoisen-hohtavaa pyynlihaa. Väliin kulki veli itse ympäri torin nuuskien kuin koira kaikki paikat tai pistäysi Miljutinein puodeissa ja toi takkinsa liepeiden alla mitä parhaimman nuoren syöttökanan eikä säälinyt maksaa neljää ruplaa kalkkunasta.
Viiniä otti hän pörssikaupasta ja pani sen piiloon, ja itse toi myös esiin tarvittaessa, mutta ruokapöydässä ei kukaan koskaan nähnyt mitään muuta kuin karahviinillinen viinimarjan lehdistä paahdettua viinaa, sillä viini juotiin aina ylhäällä vinttikamarissa.
Aina kun hän Tarantjevin kanssa läksi kalalle, oli hänellä palttoon taskussa kätkettynä pullo hyvää madeiraa, vaan kun he menivät juomaan teetä "laitokselle", silloin toi hän mukanaan rommia. —