Ilja Iljitsh ymmärsi, minkä merkityksen hän oli mukanansa tuonut tähän sopukkaan, alkaen emännän veljestä aina kahlekoiraan, joka Oblomovin tultua oli ruvennut saamaan kolme kertaa suuremman läjän luupalasia, mutta sitä ei hän ymmärtänyt, kuinka syvälle tämä merkitys ulottui ja minkä odottamattoman valloituksen hän oli tehnyt emännän sydämmessä.
Emännän häärivässä huolehtivaisuudessa ruokapöydässä, liinavaatteidensa ja huoneidensa suhteen näki Oblomov ainoastaan ilmauksen hänen luonteensa pääpiirteestä, minkä oli huomannut jo ensi käynnillään, silloin kun Akuliina yhtäkkiä oli kantanut huoneeseen siipiään rapistelevan kukon, jolloin emäntä, huolimatta siitä että oli ollut hämillään keittopiian sopimattomasta innosta, kuitenkin oli ehtinyt toimittaa piialle, ettei tämä suinkaan antaisi kauppiaalle "tätä kukkoa, vaan sen harmajan kukon".
Agata Matvejevna puolestaan ei kyennyt keimailemaan Oblomovin edessä eikä mitenkään näyttämään, mitä hänen sisässään tapahtui, eikä hän edes, kuten sanottu, koskaan sitä itsetietoisesti ymmärtänytkään, vaan lisäksi unhoitti että joku aika takaperin tällaisia tunteita oli hänessä liikkunutkaan, ja tuo hänen rakkautensa ilmeni ainoastaan rajattomassa halussa päästä hautaan.
Oblomovin silmät eivät olleet auki näkemään todellista laitaa emännän suhteessa häneen, sillä hän piti sitä yhä vain tämän luonteenominaisuutena! Rouva Pshenitsinan tunne-elämä, joka oli niin normaali, niin luonnollinen ja omaa voittoa vaatimaton, se pysyi salaisuutena Oblomoville ja kaikille ympärillä oleville, emännälle itselleenkin.
Se oli todellakin omaa voittoa vaatimaton, sen saattoi päättää siitäkin että hän oli käynyt suitsuttamassa kynttilöitä kirkossa ja rukoilemassa Oblomovin terveyden puolesta, nimenomaan juuri sentähden että tämä paraneisi, mutta siitä ei Oblomov itse koskaan saanut tietää. Ja usein oli hän öisin istunut Oblomovin päänaluksen ääressä, ja hiipinyt pois aamun sarastaessa, vaan siitäkään ei ollut puhetta perästäpäin.
Oblomovin suhde emäntään oli paljon yksinkertaisempi. Hän näki Agata Matvejevnassa ja tämän alati liikkuvissa kyynäspäissä sekä kaikessa muussa taloudellisessa touhussa lihaksi ja vereksi muuttuneena sen häiritsemättömän elämänrauhan ihanteen, joka oli niin ääretön kuin valtameren ulappa, ja jonka kuva haihtumattomasti oli painunut hänen sieluunsa jo lapsuuden aikana kotoisen katon alla.
Samoin kuin siellä kotona ennen isä ja iso-isä, lapset, lastenlapset ja vieraat istuskelivat tai makailivat laiskanlevollisesti paikoillaan, tietäen että heidän ympärillään liikkuu iäti valvova ja huolehtiva silmä sekä väsymättömät kädet, jotka heidät varustavat vaatteilla, heitä syöttävät ja juottavat, pukevat, riisuvat ja auttavat makaamaan, sekä sitten kuoleman tullessa painavat heidän silmänsä umpeen — samoin Oblomov myös täällä köllöttäessään hievahtamatta sohvallaan, huomasi että jotakin elävää ja sukkelaa liikkuu lakkaamatta hänen hyödykseen ja että, vaikka huomenna aurinko ei nousisikaan, vaan pilvet peittäisivät taivaan ja myrskytuulet nousisivat puhaltamaan mailman äärestä toiseen, niin kuitenkin lihaliemi ja vasikanpaisti ilmestyvät hänen pöydälleen, liinavaatteet tulevat puhtaina pesusta ja hämähäkin verkot vedetyiksi alas seiniltä niin ettei hän tiedäkkään, kuinka kaikki tämä tapahtuu eikä hänen edes tarvitse vaivata itseään ajattelemaan mitä hän milloinkin tahtoo, vaan kaikki arvataan itsestään ja kannetaan hänen nenänsä alle, ei laiskasti, ei karkeasti eikä likaisin kourin niinkuin Sakariias teki, vaan reippain ja leppein silmäyksin, syvää uskollisuutta ilmaisevin hymyhuulin, puhtain, valkoisin kätösin ja paljain käsivarsin.
Päivä-päivältä tuli hän yhä ystävällisempään suhteeseen emännän kanssa, mutta rakkaus ei pälkähtänyt hänen päähänsäkään, ei ainakaan sellainen rakkaus, jonka hän tuonoin oli läpielänyt ja joka oli ollut kuin jonkinlaista rokkoa, tuhkarupulia tai kuumetautia, jota muistaessaan hän vieläkin vavahteli.
Hän likentyi Agata Matvejevnaa ikäänkuin olisi siirtynyt lieden ääreen, jonka hohteesta lämpenee lämpenemistään, mutta jota on mahdoton rakastaa.
Päivällisen jälkeen jäi Oblomov mielellään tupakoimaan emännän huoneeseen ja katselemaan kuinka tämä asetteli hopea-astiat paikoilleen kaappiin, kuinka hän sitten otti kahvikupit esiin ja, pestyään ja pyyhittyään yhden niistä erittäin huolellisesti, kaatoi ja tarjosi Oblomoville ennen muita sekä jäi sitten katsomaan, onko tämä tyytyväinen.