Agata Matvejevna oli elänyt kolme vuorokautta yksinomaan kahvilla ja ainoastaan Ilja Iljitshiä varten oli valmistettu kolme ruokalajia, mutta muut olivat syöneet vain mitä sattui.
Anisja ei aattoyönä toki joutanut nukkumaankaan, mutta Sakariias se sitävastoin nukkua pötkötti sekä hänen että itsensä puolesta, katsoen kaikkia näitä valmistuksia välinpitämättömästi ja puolittain halveksivasti.
— Toista se oli ennen meillä siellä Oblomofkassa, siellä sitä näinikään touhuttiin joka juhlapäivää varten, — puheli hän kahdelle kokille, jotka olivat kutsutut auttamaan kreivin keittiöstä: — siellä sitä väliin viisikin piirakkaa pantiin pöytään ja kastiketta sellaiset määrät, ettei sitä toki osaa laskeakkaan! Ja koko päivän ne herrat siellä syödä mässäsivät ja vielä toisenakin päivänä. Ja viisi päivää riitti meille syödä yksistään jäännöksiä. Vaan tuskin oli saatu syödyksi loppuun, kun taas ajaa karahutti vieraita talon täysi — ja taas aikoi sama peli. Mutta täällä ne on kekkerit vain kerran vuodessa!
Päivällispöydässä tarjosi Sakariias ensimmäiseksi Oblomoville eikä millään mokomin suostunut tarjoamaan muutamalle herroista, jolla oli risti kaulassa.
— Meidän herra on perinnöllinen aatelismies, — sanoi hän ylpeästi: — mutta mitä herroja ne nuo ovat! Tarantjeville, joka istui pöydän päässä, ei hän laisinkaan käynyt tarjoamassa tai luiskautti itse hänen lautaselleen syötävää vain sen verran kuin itse hyväksi näki!
Kaikki Ivan Matvejevitshin virkakumppanit olivat saapuvilla ja niitä oli noin kolmekymmentä henkeä.
Tavattoman iso taimen, hakkeluksella täytetyt kananpojat, peltopyyt, jäätelö sekä oiva viini — kaikki tämä kaunisti arvokkaasti tätä vuosijuhlaa.
Lopuksi halailivat vieraat toinen-toistaan, ylistivät pilviin asti isännän makuaistia ja asettuivat sitten korttien ääreen. Isäntä Muhojarov kumarsi ja kiitti sanoen ettei hän sen onnen tähden että sai kestittää näin kalliita vieraita, säästänyt tuhlata kolmatta osaa vuosipalkastaan.
Aamupuoleen yötä vieraat hajaantuivat lähtien eri suuntiin, aikalailla pöhnässä — ja niin vaikeni kaikki jälleen talossa Iljan päivään asti.
Silloin oli syrjähenkilöistä vieraina Oblomovin luona ainoastaan Ivan Gerasimovitsh sekä Aleksejev, tuo väritön vieras, joka kertomuksemme alussa kutsui Ilja Iljitshiä vapunpäivän viettoon. Oblomov ei ainoastaan tahtonut kilvoitella Ivan Matvejevitshin kanssa kestityksen prameudessa, vaan vieläpä koetti loistaa erityisellä hienoudella ja siroudella, jollaista ei ennen oltu tässä kolkassa kaupunkia nähty.