— Taisinpa häiritä, — sanoi Stolz säpsähtäen.
— Minne ne hävisivät? Miksi ne pakenivat? Ivan Matvejevitsh! Mihei
Andreitsh! Hoi herrat! — huusi Oblomov.
Emännän sai hän istuutumaan entiselle paikalleen, vaan Ivan Matvejevitshiä ja Tarantjevia ei hän mitenkään voinut saada takaisin kutsutuksi.
— Mistä sinä tulet ja miten, ja kauvanko aijot viipyä kaupungissa? — kyseli Oblomov.
Stolz oli saapunut kahdeksi viikoksi asioittensa takia ja oli maalle menossa, aikoi sitten matkustaa Kieviin, ja jumalatiesi vielä minne muualle.
Stolz puhui pöydässä vähän, mutta söi paljon, niin että näkyi että hän tosiaankin oli nälissään. Muut olivat jo aikoja sitten lopettaneet syöntinsä ja istuivat vaiti.
Päivällisen jälkeen, kun ruoka oli korjattu pois pöydältä, käski Oblomov tuoda samppanjan ja seltterivettä huvimajaan sekä jäi kahdenkesken Stolzin kanssa.
He istuivat kotvan aikaa vaiti. Stolz katsoi Oblomoviin kauvan ja tutkivasti.
— No, Ilja!? — virkkoi hän vihdoin, mutta niin ankarasti ja niin kysyvästi, että Oblomov loi silmänsä alas eikä vastannut mitään.
— Siis "ei koskaan" vai mitä?