— Välttämättömästi saavun, — vastasi Oblomov vakuuttavasti: — Sano hänelle myös että jos hän sallii, niin vietän talven teidän luonanne.
— Se se vasta hauskaa olisi!
Stolz matkusti kaupungista samana päivänä, vaan jo illalla ilmestyi Oblomovin luo Tarantjev. Tämä ei malttanut olla haukkumatta häntä aikalailla toverinsa puolesta. Mutta hän ei ottanut huomioon sitä seikkaa, että Oblomov Iljinskein seurassa oli tottunut pois mokomista ilmiöistä ja että hänen henkinen velttoutensa ja alistumisensa törkeyksiä kuulemaan olivat vaihtuneet inhon tunteisiin. Tämä olisi tullut ilmi jo aikaa sitten, ja osaksihan se oli jo ilmi käynytkin silloin, kun Oblomov vielä asui huvilassa, mutta siitä asti oli Tarantjev harvemmin käynyt hänen luonaan ja lisäksi käynyt muiden läsnäollessa, niin ettei yhteentörmäyksiä heidän välillään ollut sattunut.
— Terve, kaveri! — sanoi Tarantjev ilkeästi, ojentamatta kättään.
— Päivää, — vastasi Oblomov kylmästi tuijottaen ikkunaan.
— Mitä, oletko saattanut hyväntekijäsi jo pois?
— Olen kyllä. Mitäs sitten?
— Se on mainio hyväntekijä! — jatkoi Tarantjev myrkyllisesti.
— Ei taida sinua miellyttää?
— Minä hänet hirttäisin! — kähisi Tarantjev vihaisesti.