— Mitä, mitä?
Mutta hän luikahti kuin varjo kamarista.
Aleksander istui yhä pää käden nojassa. Joku kosketti hänen olkapäätään. Hän kohotti päätään: hänen edessään seisoi nuori, kaunis nainen, aamutakki yllä ja à la Finoise-myssy päässä.
— Ma tante! sanoi Aleksander.
Nainen istui hänen viereensä, katsoi häntä tarkasti, niinkuin ainoastaan välistä naiset voivat katsoa, sitten pyyhki hän hiljaa nenäliinalla hänen silmänsä ja suuteli otsaa, mutta Aleksander kosketti huulillaan hänen kättään. He keskustelivat kauan.
Tunnin kuluttua Aleksander läksi ajatuksiinsa vaipuneena, mutta hymy huulilla ja nukkui ensikertaa rauhallisesti monen unettoman yön perästä. Nainen meni itkusilmin takaisin makuukamariin. Piotr Ivanitsh kuorsasi jo aikoja sitten.