— Hyvä, saat mennä, sanoi hän palvelijalle. Sitten otti hän yhden kirjeen, aikoi auaista sen, mutta pysähtyi ja vaipui ajatuksiin.
— Veljeni poika maanseudulta — sepä odottamatonta! mutisi hän — ja minä kun toivoin että siellä päin minut ovat unhottaneet! Ei siitä väliä, mitäpä hänen kanssaan rupean kursattelemaan! Eriän kyllä hänestä…
Hän soitti taaskin.
— Sano sille herralle, kun hän tulee, että noustuani matkustin paikalla tehtaalle ja palajan vasta kolmen kuukauden päästä.
— Hyvä, vastasi palvelija: — mutta mitä käskette tekemään tuomisilla?
— Millä tuomisilla?
— Eräs mies toi niitä: hän sanoi: rouva lähetti maatuomisia.
— Tuomisia?
— Niin: putinallisen mettä, säkillisen kuivattuja vattuja…
Piotr Ivanitsh kohotti hartioitaan.