— Minä lähden sinne jo huomenna, täyttääkseni hänen tahtoansa; mutta minä katsoin velvollisuudekseni ensin käydä teidän luonanne.
— Hyvin, hyvin olen kiitollinen teille siitä, armaani. Sukulaisiansa ei pidä milloinkaan unhoittaman. Vaan tiedättekö, minä ihmettelen, kuinka te puhutte hyvästi Venäjän kieltä. C’est étonnant.
Varvara Pavlovna huokasi raskaasti.
— Minä olen liian kauan elänyt ulkomailla, Maria Dmitrijevna, minä tiedän sen: mutta sydämeni on aina ollut venäläinen, minä en milloinkaan ole unhoittanut isänmaatani.
— Niin, niin; se onkin kaikkein paras. Luullakseni ei Feodor Ivanitsch teitä ollenkaan odottanut… Niin; uskokaa minun kokemustani: la patrie avant tout [Isänmaa ennen kaikkea]. Ah, olkaa niin hyvä ja näyttäkää, mikä kaunis levätti teillä on?
— Pidättekö siitä? Varvara Pavlovna otti kiireisesti sen pois olkapäiltään. Se on aivan yksinkertainen, minä ostin sen madame Baudran’ilta.
— Se näkyy paikalla, että on madame Baudran’ilta… Kuinka kaunis ja mikä maku! Minä olen vakuutettu teidän tuoneen suuren joukon miellyttäviä kapineita mukananne. Minä katselisin niitä mielelläni, jos ei muuta.
— Koko minun toalettini on valmis teidän palvelukseksenne, rakas täti. Jos suvaitsette, voin minä opettaa yhtä ja toista teidän kamarineitsyellenne. Minulla on mukanani palvelustyttö Parisista, — ihmeteltävä ompelijatar.
— Te olette liian hyvä, armaani. Mutta, todellakin, minulla on häpeä…
— Häpeä… toisti Varvara Pavlovna nuhtelevaisesti. Tahdotteko saattaa minua onnelliseksi — menetelkää kanssani, niinkuin omaisuutenne kanssa!