— Mitä? — kysyi hän.
— Ettekö tarvitse rahoja! — sanoin.
Masha punastui ja katsoi maahan.
— Mitä teen rahoilla? — Kuiskasi hän: — hankkikaa mieluummin minulle paikka.
— Koetan kyllä parastani saadakseni teille sellaisen, mutta en vielä tiedä mitään varmasti. Tunnen aivan olevani velvollinen siihen, tosiaan… Enhän ole enää vieras teille. Ottakaa tämä minulta, kuin muistona ystävältämme…
Minä käännyin ottamaan lompakostani muutamia seteleitä antaakseni ne hänelle.
Masha seisoi liikkumatta pää vielä syvempään painuneena…
— Ottakaa, — kehoitin.
Hän nosti varovasti silmänsä minua kohti, katsoi surullisesti kasvoihini, otti varovasti kätensä esiin huivin alta ja ojensi sen minulle.
Panin setelit hänen kylmille sormilleen. Vaieten hän taas kätki kätensä huivin alle ja loi silmänsä alas.