"Kummallista! — ajatteli hän: — hän haastaa aivan samaa kuin
Krupitsyn."
Jäätyään kahdenkesken Stepan Petrovitshin kanssa, Boris Andrejitsh päätti vakaasti keskustella hänen kanssaan äänekkäämmin, ja, mahdollisuuden mukaan, valmistaa häntä odottamattomaan ehdotukseensa; mutta aikeen toteuttaminen näytti tällä kertaa vaikeammalta, kuin Veeran kanssa. Stepan Petrovitsh oli hiukan kuumeessa. Hän näytti milloin vaipuvan mietteisiinsä milloin uinailevan, ja epämielellään vastasi kysymyksiin ja huomautuksiin, joiden avulla Boris Andrejitsh toivoi kauttarantain pääsevänsä keskustelun ydinkysymykseen… Toisin sanoen, kun Boris Andrejitsh huomasi että kaikki hänen yrityksensä raukenevat tyhjiin, päätti hän käydä suoraan asiaan.
Muutaman kerran hän kokosi voimansa, valmistautuakseen puhumaan, mutta pysähtyi, eikä saanut sanaakaan sanotuksi.
— Stepan Petrovitsh, — alkoi hän vihdoin: — aion tehdä teille ehdotuksen, joka tulee suuresti teitä hämmästyttämään.
— Brau, brau, — sanoi Stepan Petrovitsh rauhallisesti.
— Sellaisen ehdotuksen, joka on teille aivan odottamaton.
Stepan Petrovitsh aukasi silmänsä.
— Mutta älkää vaan suuttuko minuun, pyydän…
Stepan Petrovitshin silmät aukenivat vielä suuremmiksi.
— Minä… minä aion pyytää teidän tyttärenne, Veera Stepanovnan kättä…