Boris Andrejitsh oli aivan pyörtyä harmista.
— Kylläpä täällä on kuuma! — huudahti Mihiej Mihieitsh ja istua mäiskäytti sohvaan. - Ahaa, päivää! Mutta missä on Stepan Petrovitsh?
— Hän meni ulos, kohta tulee.
— Kova pakkanen tänään, — huomautti Mihiej Mihieitsh, ja kaasi viinaa lasiin. Minä tulen taaskin kaupungista.
— Kaupungistako? — vastasi Vjasovnin, vaivoin hilliten mielenkuohuaan.
— Kaupungista tietysti, — toisti Mihiej Mihieitsh: — ja yhä saman roiston, Onufreij'in tähden. Voitteko ajatella? Sanon teille sen, hän on roisto, roisto joka tapauksessa. Ei tässä jouda muuta kuin kuleksimaan hänen kanssaan maita mantereita. En tosiaan ymmärrä, mitä poliisi odottaa. Viimein saa hänen tähtensä kulkea maailman ympäri, Jumala nähköön!
Stepan Petrovitsh tuli huoneeseen.
Mihiej Mihieitsh alkoi kertoa hänelle retkistään Onufreij'n kanssa.
— Miks'ei kukaan kurista häntä, — huudahti hän.
— Kuristako, — matki Stepan Petrovitsh ja oli aivan menehtyä nauruunsa.