— Kutsu.
Lakeija meni.
— Ajatelkaa kuinka koomillista, sanoi Darja Mihailovna: — parooni on saanut käskyn heti lähteä takaisin Pietariin. Hän lähettää minulle kirjoituksensa erään toverinsa, herra Rudinin kautta. Parooni tahtoi jo itse esitellä hänet minulle, kiitti häntä kovasti. Äh, kuinka tämä on harmillista! Minä jo toivoin, että parooni joksikin aikaa asettuisi tänne…
— Dmitri Nikolajevitsch Rudin, ilmoitti lakeija.
III.
Mies, joka astui sisään, näytti olevan kolmenkymmenenviiden vanha. Hän oli pitkä, hiukan kyyryselkäinen, kiharatukkainen, ruskeaihoinen. Kasvot eivät olleet säännölliset, mutta ilmehikkäät ja vilkkaissa, tummansinisissä silmissä oli tuores loiste. Nenä oli leveä ja suora, huulet kauniisti kaarretut. Hänen vaatteensa olivat vanhat ja ahtaat, ne olivat hänelle käyneet pieniksi.
Hän suuntausi suoraan Darja Mihailovnan luo, tervehti häntä lyhyellä kumarruksella ja sanoi jo kauvan toivoneensa kunniaa tutustua häneen, sekä että hänen ystävänsä, parooni, oli siitä hyvin pahoillaan, ettei itse voinut tulla jättämään hyvästiä.
Rudinin heikko ääni ei vastannut hänen vartalonsa kokoa ja rinnan leveyttä.
— Istukaa… erittäin hauska tutustua teihin, lausui Darja Mihailovna, ja esiteltyään hänet läsnäoleville kysyi, oliko hän kotoisin näiltä seuduin vai kauvempaa.
— Maatilani on T:n kuvernementissä, vastasi Rudin pitäen hattua polvillaan: — tänne saavuin vasta hiljan asiain tähden, ja asetuin siksi aikaa piirikaupunkiinne.