— Tahdotte siis lausua, huomautti Rudin huolimattomasti, — samaa kuin la Rochefoucauld jo lausui kauvan ennen teitä: luota itseesi, niin sinuun muutkin luottavat. Mutta en ymmärrä mitä syytä oli sekoittaa tähän tuota juttua hännästä.
— Sallikaa toki, puuttui Volintsev äreästi puheeseen, — sallikaa toki jokaisen lausua ajatuksensa omalla tavallaan. Puhutaan itsevaltaisuudesta… Minusta ei löydy pahempaa itsevaltaisuutta kuin nuo niinkutsutut viisaat ihmiset. Hitto heidät vieköön!
Hämmästyneinä Volintsevin purkauksesta kaikki vaikenivat. Rudin yritti naulata häneen silmänsä, mutta ei kestänyt hänen katsettaan, vaan kääntyi pois, hymähti eikä sanonut mitään.
"Ahaa! vai olet sinäkin lyhythäntäisiä", tuumaili Pigasov. Mutta Natalian sydän jähmettyi kauhusta. Darja Mihailovna katseli kauvan aikaa kummastellen Volintsevia ja alkoi vihdoin kertoa eräästä eriskummallisesta koirasta, jonka hänen ystävänsä, ministeri N.N. omistaa…
Heti päivällisen jälkeen läksi Volintsev. Lausuessaan jäähyväisiä
Natalialle ei hän voinut pidättäytyä, vaan sanoi hänelle:
— Minkätähden olette niin levoton, ikäänkuin olisitte syyllinen?
Ettehän ole sitä!…
Natalia tuijotti häneen ymmärtämättä hänen sanojaan. Ennen teetä tuli Rudin hänen luoksensa ja pöytään nojaten muka sanomalehtiä katsellakseen kuiskasi:
— Tämä on kaikki kuin unta, eikä totta? Minun täytyy välttämättömästi tavata teidät kahdenkesken… vaikka vain hetkeksi. — Ja kääntyen neiti Boncourtin puoleen, hän sanoi:
— Kas tässä tämä novelli, jota te etsitte. — Samassa hän kumartui Nataliaa vastaan kuiskaten: — koettakaa kello kymmenen aikaan olla syreenilehdossa, odotan teitä portaitten luona…
Illan sankarina oli Pigasov. Rudin oli heittänyt vapaan taistelukentän hänen haltuunsa. Varsinkin nauratti hän Darja Mihailovnaa. Ensin hän kertoi eräästä naapuristaan, joka, oltuaan kolmekymmentä vuotta tohvelivallan alaisena, siihen määrään oli tullut akkamaiseksi, että hän kerran Pigasovin seurassa, kun oli astuttava pienen vesilätäkön yli, oli vienyt kätensä taakseen ja tarttunut nostamaan takkinsa liepeitä aivan kuin naiset hameitaan. Sitte hän rupesi puhumaan eräästä toisesta maanviljelijästä, joka ensin oli ollut vapaamuurarina, sitte tullut haaveilijaksi ja vihdoin tahtoi tulla pankkiiriksi.