"Tahdotko tehdä niinkuin pyysin?" sanoi Laila kyyneleet silmissä ja katsoi rukoilevasti vanhaa ystäväänsä.
"Älä itke, älä itke, lapseni, minä lähden, minä menen maailman loppuun, taivaasen eli helvettiin, eli vaikkapa tuon kirotun Daron luo, kun sinä sitä vaadit."
Seuraavana päivänä pantiin teltti ja muut tarvekalut rekeen, ja Laagje, hänen vaimonsa, Mellet ja Laila läksivät Koutokeinoon, mutta Jaampa toisten palvelijoiden kanssa jäi kotiin karjaa hoitamaan. Jaampa oli luonnollisesti myös kutsuttu häihin, mutta saattoihan hän tulla jälkeenpäin, arveli ukko, eli odottaa kernaasti kotona, kunnes palaisivat kirkosta ja viettäisivät häitä kotona.
Tuskin olivat toiset lähteneet matkaan, kun Jaampa otti suksensa ja ohjaksensa ja meni porolaumalle. Täällä hän valitsi itselleen poron, jota Lappalaiset nimittävät "Njirroksi." Se on semmoinen eläin, jolla on se ominaisuus, että se ei tahdo seurata laumaa, vaan kuleksii mieluimmin itsekseen. Se on kesyttömämpi kuin muut porot, mutta myös nopeampi juoksemaan kuin tavallinen poro. Jaampa pani riimun sen päähän, kiinitti ohjaksen ja antoi mennä Alteniin päin, seisoen itse suksilla ja pitäen kiini ohjaksista. Luonnollisesti kuljetaan tällä tavalla hirveätä vauhtia ja paljon nopeammin, kuin jos reellä ajaisi. Vastamaassa on se porolle huokeampi, ja myötämaassa taas sukset sujuvat kilvassa poron perässä. Mutta harva Lappalainen osaa kulkea tällä tapaa, ja siinä ei saa polvet tutista muutaman penikuorman kulkemisen jälkeen.
Kello 12 lauantaiyönä oli Jaampa Ravdosjärven harjanteilla Garnäsin yläpuolella, mutta siinä poro kaatui kuoliaana maahan. Jaampalla oli toki viettävä maa edessään ja hän antoikin mennä aika vauhtia. Oli kuutamoyö, ja sitä paitsi oli seutu hänelle hyvin tuttu.
Lähestyessään taloa Jaampa kulki hiljaisilla askeleilla. Hän tahtoi päästä sisään kenenkään huomaamatta. Mutta talon koira syöksi ulos ja hyökkäsi hänen päällensä. Salaman nopeudella ja hyvin tähdätyllä iskulla halkaisi Jaampa koiran pään, jotta se kaatui kuoliaana tantereelle.
"Tuosta saat palkkasi siitä, että purit Lailan pientä koiraa!" sanoi Jaampa. Hänellä oli hyvä muisti ja hän ei tahtonut nostaa suurta melua. Kaikki makasivat syvässä unessa. Hän kääntyi erääsen sivurakennukseen, jossa hän tiesi Antero Lindin makaavan ja avasi hiljaa oven. Siihen aikaan ei ovia lukittu sisäpuolelta. Ääneti hän astui permannon poikki ja pysähtyi sängyn eteen, Kuu valaisi himmeästi säteillään sekä häntä että Lindiä, joka nukkui sikeässä unessa.
"Daro," sanoi Jaampa, "herää!"
Kauhistuen ja unen horroksissa katseli Lind hetkisen Jaampaa, ennenkuin selvisi ja tunsi hänet.
"Jaampa", sammalsi hän nousten istualle sängyssä, "mitä sinä täältä tahdot, aiotko tappaa minut?"