Saavuttuaan kukkulalle Lind huomasi poron, joka makasi siinä kuolleena, ja osoitti sitä.
"Se pakahtui," sanoi Jaampa, "minä ajoin sillä 10 penikuormaa kahdessatoista tunnissa."
Sittemmin he eivät paljon puhuneet. Jaampa ajoi edellä "Vihurilla" ja antoi sen juosta niin paljon kuin se pääsi. Mutta heillä oli 16 penikuormaa Koutokeinoon. Vaan poroillakin näytti olevan halu päästä perille. Ne tunsivat tunturit, laaksot ja järvet yhtä hyvin kuin Jaampakin, ja kiitivät vapaehtoisesti eteenpäin tavatakseen vanhoja ystäviään. Kulettuaan 5-6 penikuormaa heidän täytyi levätä pari tuntia. Porot rupesivat heti kaapimaan itselleen jäkälää lumen alta. Jaampa viritti nuotion ja paistoi pari poron kieltä.
"Sano minulle totuus, Daro, äläkä salaa mitään," sanoi Jaampa. Hän nousi seisoalleen, nojausi sauvaansa ja katseli Lindiä, joka makasi lumella nuotion vieressä. "Aioitko naida lappalaistytön, Laagjen tyttären? Onko se totta? Vanno pyhä vala!"
"Niin totta kuin Jumala minua auttaa."
"Sinä et aio häntä pettää?"
"Jos sen teen, saat hirttää minut suopungillasi."
"Minä en välitä vähääkään sinusta. Minä voisin helposti tappaa sinut niin kuin koirasikin, ja jättää sinut tähän raatona makaamaan, jos siitä vaan olisi Lailalle iloa. Hän on ollut hyvä enkelini siitä hetkestä, jolloin hän ensi kerran istui polvellani. Hän on pelastanut sieluni saatanan ja hänen puisien ja kivisten jumalainsa vallasta, joita minä palvelin. Sen vuoksi teen kaikki, mitä hän käskee ja tahtoo, olkoon se sitten siunauksesi eli kiroukseksi, ja vaikka minun pitäisi pettää Laagje, hänen sukunsa ja oma kansani."
"Minäkin olen pannut henkeni alttiiksi Lailan tähden.
"Niin vainenkin, se ei ollut niinkään hullusti tehty. Sinä et silloin tiennyt, kuka hän oli, etkä nytkään tiedä, kuka hän on."