"Niin, Jaampa, minä kiitän sinua siitä kaiken elinaikani, mutta Jumalan tähden, meidän täytyy lähteä, paikalla, jokainen silmänräpäys on kallis. Minun täytyy päästä perille, ennenkuin he ovat vihityt. Jaampa, saata minut perille, minä annan sinulle mitä vaan tahdot, jos saatat minut perille, ennenkuin se on liian myöhäistä!"
"Sinun tähtesi en tee mitään, ylpeä Daro, sinulle en ole mitään velkaa, enkä huoli sinun kiitoksestasi ja vielä vähemmin tavaroistasi. Voisin helposti jättää sinut tähän, voisin ajaa 'Vihurilla' Koutokeinoon ja juoda siellä Lailan häissä itseni humalaan. Mutta Laila ehkä kuolisi nähdessään minun tulevan yksin, ja katsoisi minuun aina nuhtelevilla ja surullisilla silmillä; sillä hän ei lemmi Mellet'iä, eikä ketään muuta kuin sinua. Sen tähden minun täytyy noudattaa hänen tahtoaan, sen tähden tahdon jälleen saattaa hänet iloiseksi, tahdon nähdä ilon kyyneleet hänen silmissään, samoin kuin kerran näin hänen äitinsä, kun sinä tulet, ja hän tuskassaan vihdoin kuulee sinun äänesi, näkee sinut ja nojautuu rintaasi vasten, ja silloin hän ehkä myös ojentaa minullekin kätensä sanoen: 'Kiitoksia, vanha paha Jaampa!'"
"Kello on 12," sanoi Lind katsoen kelloaan, "nyt on pyhä, meidän täytyy rientää, meidän täytyy taas lähteä matkalle; minä tulen aivan mielettömäksi, ellemme ajoissa pääse perille!"
"Minä tiedän vallan hyvin, mikä aika nyt on päivästä, sinun ei tarvitse ilmoittaa sitä joutavasta kellostasi. Etkö näe pohjantähteä? Mutta jos yksi poroista pakahtuu, pääsee vaan toinen meistä perille, ja jos molemmat pakahtuvat, ei kumpikaan meistä pääse häihin."
Taas lähdettiin kulkemaan aukeita, autioita tunturilakeoita.
Sillä välin eräässä tuvassa Koutokeinossa paraillaan puettiin Lailaa morsiuspukuun. Hän vastusteli eikä ollenkaan tahtonut pukeutua morsiuspukuun. Se kuuluukin asiaan. Lappalaismorsiamen pitää tehdä vastarintaa pukeutuessa, hänen täytyy itkeä, ruikuttaa ja valittaa ja sanoa ei tahtovansa olla morsian, ja lopullisesti hänen kuitenkin täytyy suostua menemään alttarin eteen. Kaikki vaan osoitteeksi siitä että hän on viaton ja ujo neito. Sattuipa kuitenkin kerran, että muudan morsian alttarin edessä papin kysymykseen, tahtoiko hän ottaa tämän N. N:n aviomiehekseen, suoraa päätä vastasi:
"En."
"Sitten en saata teitä vihkiä," sanoi pappi.
"Saatat kyllä," sanoi morsian, "minä arvelin, että kysyisit sitä minulta vielä toistamiseen."
Mutta Lailassa ei ollut mitään teeskenneltyä ujoutta. Hän vastusteli toden teolla, sulasta epätoivosta, itki ja rukoili, ett'ei häntä pakoitettaisi. Morsiustytöt, jotka häntä pukivat, pitivät lopullisesti tätä vastustelemista melkein sopimattomana, sopihan kohtuullisella tavalla osoittaa ujouttaan, ja saisihan se jo kertakin loppua.