"Kyllä on, mutta se on surullinen kertomus".
"Etkö koskaan ole sattunut kuulemaan, että me viime vuonna tapaturman kautta kadotimme ainoan tyttäremme?"
"En", vastasi Laagje, "kuoliko hän?"
"Hän kuoli eli hukkui. Jumala tiesi millä tavalla. Se tapahtui silloin, kuin täällä oli niin paljon susia".
"Viime vuonna joulun vaiheilla", kysyi Laagje.
"Aivan niin, viime vuonna joulun vaiheilla".
"Mitä te pakisette 'manna'sta' ja 'gumpe'stä'" (lapsesta ja sudesta,) kysyi vaimo, joka ymmärsi muutamia lappalaisia sanoja.
"Laagje, näet, ei ole kuullut mitään tuosta onnettomuudesta, joka meitä kohtasi viime talvena. Siitä on jo kohta vuosi."
"Viime vuonna joulun aikana?" kysyi Laagje uudestaan.
"Niin, joulunaatto-yönä. Me olimme matkalla Koutokeinoon, saadaksemme lapsen kastetuksi. Silloin hyökkäsi susilauma päällemme, porot säikähtyivät niin, että Magga, joka ajoi lapsen kanssa, putosi reestä, ja lapsi oli poissa."