"Laila."
"Laila, sepä oli ihmeellinen nimi. Me emme koskaan käytä sitä nimeä, mutta se on sangen soma nimi."
"Niin, ja kun joku pitää minusta ja tahtoo olla minulle ystävällinen, sanoo hän aina 'Lailasjam', Lailaseni. Mutta entäs sinä, mikä on sinun nimesi?"
"Inkeri."
"Ah, Inga, me sanomme Inga, eikä Inkeri, ja minä sanon sinulle
Ingasjam, silloin kun sinä sanot minulle Lailasjam."
"Miten kaunis turkki sinulla on," sanoi Inkeri, "se on niin hieno ja pehmoinen kuin sametti, ja hopeavyökin ja lakki. Mutta lakki on niin kummallinen. Onhan se melkein kuin kypäri. Se ei minusta ole soma. Otappas se pois päästäsi, niin saan nähdä onko sinulla kauniit hiukset."
Kuu Laila otti pois lappalaispäähineensä, valui koko joukko vaaleita hiuksia hänen hartioilleen.
"Ah, miten kauniit, tuuheat hiukset sinulla on," sanoi Inkeri, "mutta sinä et hoida niitä. Sinä olet paljon somempi ilman päähinettä. Pian saat nähdä, kun minä asetan hiuksesi samalla tapaa kuin omani. Nyt saat nähdä. Katsoppas nyt peiliin, nyt me olemme aivan toisiemme näköiset, mutta sinun pukusi on paljon hienompi kuin minun."
"Niin, näetkös", sanoi Laila, "sinä et osaa, niinkuin minä, valita nuoria, kauniita nahkoja."
"Meillä ei ole porolaumaa, jotta olisi vara valita, niinkuin sinulla."