Maan ja taivaan
Kautta huokuu,
Henkii Luoja.
"Suurin, korkein!"
Kaikki luodut
Tunnustaa.
22/9 1879.
NUORI LUISTAJA.
On kirkas, liukas luistinjää.
On nuorten raitis riemu tää!
Jää kannattaa.
Siis luikukaa!
Mies uljain ensin ennättää!
Jää läikkyy, väikkyy, ruskailee,
Jää vongahtaa ja tuskailee,
Kun pelvotta
Sen kannella
Nuor', uljas parvi kilpailee.
Kaks innon poikaa kiitämään
Nyt lähtee saareen siintävään:
Yks jälkeen jää,
Yks ennättää—
"Kas, taivas välkkyy alta jään!"
Jää viekas virtapaikalla
On tyynenkirkas, loistoisa.
Ken aavistaa,
Ett' ennustaa
Sen taivasloiste kuoloa?
Vaan nuoren posket ruskoittaa
Ja silmät riemuin hehkuaa.
Ken aavistaa
Voi kuolemaa,
Kun rinta toivost' aaltoaa?
Ja nuorukaisen silmissä
On saari kaunis, siintävä.
Jää ruskailee,
Jää tuskailee—
Vaan virran jää on pettävä …
Jää petti taivasloistollaan.
On rannall' itku, parku vaan.
Oi, lohtukaa!
Ei surra saa!
Jään all' on taivas loistossaan.