Täysi-miehen vyölle vyötti miekan Ruhtinas,
Löi kuin ritariksi kansan jalo Valtias.
Miehen uskollisen rinta kiitoksest' on täyttynyt.
Rakkautta Ruhtinaansa Suomen kansa kuohuu nyt.
Siksi palatsit ja mökit, kylät, kaupungit
Juhlariemua on täynnä niinkuin temppelit:
Kaikkialla kiitos kaikuu, kiitos harras Luojallen,
Henki jalo voitossaan kun loistaa yli vehkeitten.
Mitkä myötä-, vasta-vaiheet kohtaa Suomenmaan,
Kansa kiitollinen muistaa jalon Ruhtinaan:
Suku suvun, lapsi lasten kuulla kertoo, siunaten
Suurta ruhtinasta, joka täytti kansan toivehen.
Niinkuin elonjuhlaa Suomi viettää riemuiten,
Ruhtinaansa töitten muistoks' lyhteit' uhraten:
Valistuksen, hyvän, pyhän voitoks' uhraa Suomenmaa.
ALEKSANDER Toisen muisto niistä aina loiston saa.
KESÄKIRJE MAALTA.
Ma täällä maalla käyskelen "pääll' kukkaisten ja ruusuin",
En maailman murheit' tunne ollenkaan,
Mut tunnustan: jos yksinään vaikk' Eedenissä öisin
Mun helposti nälkä tappais oitistaan.
En muuta tee kuin kukkien ja lintuin kieltä kuulen
Ja vahvasti syön ja juon, kun annetaan:
Vaan onneksi on isäntä niin ahkera ja reima,
Mies pyyt, kalat, sorsat, kyyhkyt kantamaan.
Ja emäntä on herttainen, on hyvä niin ett' oikein,
Hän paistit ja ruohotkin saa maistumaan,
Hän lapsiparvess' askaroi, hän toimittaa ja hyörii,
Kuin lempeä mettis-emo huoneissaan.
Tääll' ympärill' on hongikko, joss' oravia juoksee.
Mä istun ja kuulen:—teiret kukertaa.
Kas, tuolla kerttu ahkera kuin käenpoikaa ruokkii,
Tuo joutilas minua noin muistuttaa!
Vaan mont' on puolta elämäss': yks' ensin ampuu linnun,
Sen toinen syö, kun on kolmas paistanut.
Niin vaatii järjestys—mun syönti osaksen' on tullut,
Mut luonto on mun ja käen laittanut.