Nyt vuoret ja lahden laine
Vaan tyttöä kuuntelee:
Hän luontohon vielä luottaa,
Mut ihmistä "epäilee.
On tyttö kuin rannan sorsa,
Jok' ensin on pelvoton:
Kun ampujan silmä säihkyy,
Niin lintu on rauhaton.
22/9 1880.
UNO CYGNAEUS'EN TÄYTETTYÄ 70 VUOTTA
Lokakuun 12 p. 1880.
Kun kääntänyt ol' itse suuri Snellman
Jo kansallisen hengen kesannosta;
Kun Lönnrot uuden touon siemenjyvät
Toi kansan muinaisuuden hinkalosta,
Ja Koskinen, kuin kevät-ouru, uursi
Par'aikaa pellon valtakaivannoita:
Loi Suomen muistot eri sarkahansa—
Maa vaati vielä paljon muokkaajoita.
Maa vaati kaiken kansan nostamista
Tuost' ynseästä tainnos-unestansa;
Sill' itse jumalainkin tahto raukee,
Jos heidän hengestään ei syty kansa.
Siks' opin-auran kaikkialla käydä
Pit' ihmissydämiä penkomassa,
Ett' alttihiksi, kylvökelpoiseksi
Maa kypsyis ajan hengen tuoksinassa.
Mies silloin kokemusten koulutieltä,
Elämän aartehisto rinnassansa,
Esille astui: armast' oli kaksi
Vaan hällä: valistus ja Suomen kansa.