Vaan nyt mun toisin: Asun, tiedät, maalla,
Joss' on vaan tuhmaa moukkaseuruetta.
Ja isäntäni, aika itseviisas!
Hän kansallisill' asioilla kiusaa
Ja ärsyttää kuin pistäis neulasilla
(Mun lakimieheksi hän näet tietää).
Ei siinä kyllin—saarnaa raittiutta:
Ei itse juo ja hammastaapi muita.
Siit', armas veli, tunnet asemani.
Hän olkoon se, kun mun suo olla tämän.
Jo arvaat, että etsin lohdutusta
Ja seuraa hauskempaa. Niin rautatiellä
Ma löysin hotellin ja ystäviä.
Siin' iltaa istuttiin ja juotiin yöhön
Ja aamuhun niin hauskast', iloisesti
Kuin ennen muinen. Mutta piru vieköön!
Sun vertaistas ei monta ystävätä!
Kuin tunnet, olen arka kunniasta,
Niin loukattuna suutuin kauheasti:
Löin pirstoiks ikkunat ja tuolit, pöydät,
Yörauhan rikoin.—Olen lakimies ja
Nuo seikat tunnen—kuule armas veli!
Ei armo auta tässä, jos ei raha.
Jos itsemurhan teen, te, virkaveljet,
Kun rakkaudella lain lievennätte,
Mun kunnialla voitte hautauttaa.
Vaan nyt, kun virkamies on valtiolle
Syyn-alainen, on julki rikollinen,
Kun oikeus on vasten valvojaansa,
Jok' elää vielä eikä tahtois kuolla—
Oi, armas veli, täm' on kauheata!
Ja mikä hirmuisinta: pääni, pääni
Ja tyhjä kukkaroni! Auta veli
Ja muista onnetonta veljeäsi!
Oi muista rahalla! Kautt' ystävyyden
Ja yhteisien rientojemme kautta
Mä vannon, että onnekses juon maljan!
Ja sitten saavun kohta kaupunkihin
Ja sovitan——no, itse kyllä arvaat!
Vaan eikö kaiken kovan onnen syynä,
Kun mietin taakse, ollut isäntäni?
Niin tuottaa tuhmat vaivaa viisahille.
Oi, armas veli, onnellinen veli,
Oi, auta onnetonta veljeäsi!
Vaan vielä sana. Kuulehan! Jo horjuu
Mun vanha uskoni ja aavistuttaa
Kuin olis isäntäni oikeassa.
Täm' oire, pelkään, muutost' ennustaapi.
Pain. 15/4 1881.
KIELESTÄ.
(Th. Körner.)
Nuo sanat muukalaiset kielen kautta
Myös vierashenkiseksi muuttaa mielen.
Niin moni korska sokeudessansa
On äidinkielellensä häpeäksi,
Kun mongerrellen kieltä muukalaista
Omalle kielellensä kahleet takoo,
Niin kansan voimaa oppii hylkimähän
Niin pettäin luopuu kansastaan.
Pain. 15/4 1881.