RUKOUS.
Oi, Jumal' auta miestä minusta!
Ma yhä syvemmälle vaivun
Ja uppoan kuin lapsi liejussa.
Sun luokses hetkeksi jos taivun,
Kun nostat aatteill', aikehilla
Ja hyvän henkes tuulelmilla——
Taas niinkuin malmi syöksyn syvyyksiin.
Ja ahdistusten alhossa
Ma tunnen tuskaa, puutetta,
Kuin miekka pistäis hengen ytimiin:
Totuuden miekka minut vapahda,
Omakses olentoni valloita!
Mit' auttaa ulkosiivous,
Kun sisäll' asuu kirous?
Mit' auttaa vaikka varjelet
Mua töistä jumalattomista,
Ja joskus juomaan johtelet
Mua lähtehistäs puhtahista?
On sydämeni täynnä saastaa,
Se omaatuntoani raastaa.
Mua pese, puhdista!
Mua auta, armahda!
Mua nosta luokses, laskeu minuhun,
Mun henkeni suo sulaa Sinuhun!
Tee minut kaltaisekses, täytä
Mun vajavuuteni ja näytä,
Ett' olen kuvas, josta heijastaa
Sun valos muihinkin ja nostattaa
Heit' ylhäisiin Sun taivas-ilmoihis!
Tee mua poikas parhaan kaltaiseksi,
Tee vimein luonas jumal'ihmiseksi,
Tääll' avukseni laita enkelisi
1881.
RUNOVIRTANI.
Ei mun runovirtani
Juoksu seiso siitä,
Jos sä moitit töitäni
Taikka kiität niitä.
Min' en laula—luonto vaan
Rinnassani laulaa:
Eihän luonut lintukaan
Itse laulukaulaa.
Eikä virta laaksossa
Väsy vieremästä,
Kunnes lähde vuoressa
Ehtyy päilymästä.
Lähde, laakso, virta vaan
Kaikk' on Luojan töitä,—
Hänpä laululahjoillaan
Muistelee myös meitä.