VALHEITA:
Valo heijastuu,
Esineestä esineesen singahtaa,
Tyynnä kuvastuu
Veden alla valhetaivas, valhemaa,—
Valon valhekin on ihanaa.
Sointu heijastuu,
Kalliosta kalliohon kimmahtaa,
Korva hairahtuu,
Valhevastaus kun kajahtaa,—
Soinnun petoskin on sointuisaa.
Lempi vaihettuu,
Esineestä esineesen singahtaa,
Sydän hairahtuu,
Valhesoinnun, valheonnen kuvastaa:
Alku armas, loppu katkeraa.
Dresden 13/7
HÄN JÄÄPI.
Siin' istuu tyttö yksinään,
Ja lukee, kirje edessään.
Vaan kissa litkii takana
Pois kermakullan maidosta,
Voi kissaa vallatonta!
Ja tyttö, ennen punakka,
On nyt kuin kerma vaalea.
Tuo kirje mitä merkitsee?
Se posken ruskot nuolaisee,—
Voi kirje vallatonta!
Tupahan paista, aurinko!
Kevääsen astu, tyttö, jo!
Suo luonnon poskes ruskottaa.
Oi neittä hallan puremaa,—
Hän jääpi vaaleaksi.
Dresden 14/7