KAMPPIAISET.
Tuuli huojuttavi hiljaa
Pellon viljaa
Valmista.
Isäntä tuo väkensä:
Sirpit viuhkaa niittäissä
Kilvalla.
Päivät vierii. Kuhilaat
Vainioll' on mahdikkaat.
Syletysten jyväkkäät
Tähkäpäät
Suutelevat toisiaan:
Kas nyt isäntää, kuink' ilo
Kasvoilla sen väreilee,
Silmistänsä lemmen valo
Emännälleen säteilee.
"Kiitos Herran!
Ilmat sääsi, voimat säästi,
Niiton loppuhun näin päästi,
Hetken verran
Suopi huoata.—
Ravinnolla pöytä täytä,
Vaimoni, nyt voimme uhrata!
Täytä pullot, kannut, näytä,
Ett' on voimaa viljalta!
Kutsu miehet, käske naiset,
Sano, ett' on kamppiaiset,
Ett' on aika riemuita!"
Emäntä nyt olvet laatii,
Keittää, paistaa, höyryttää;
Naapurit pitoihin vaatii,
Toimi töitä pyörittää.
Pidot alkaa.
Vieraiks' entää joka henki,
Suurempi kuin pienoinenki,
Jolla vaan on kaksi jalkaa.
Lup' on syödä, juoda, niellä
Mielin määrin:
Käskee antajat, ei kiellä.
Vaan ei väärin
Vapauttaan käytä kenkään.—
Syöty on ja loppuun liitos
Pantu: antajille kiitos.
Leikiten
Lapsiparvi kirskuu lattialla,
Pojat, tytöt toisialla
Naureksivat, silmät tulta iskien.
Äidit, emännät
Lapsiaan ja miehiänsä tähtäävät,
Haastaen
Lehmistä ja lampahista,
Villoista ja pellavista:
Työnsä kullai huolena.
Mutta miesten huulilla
Kunto on ja toimekkuus,
Voimakkuus:
Miesten avuja.
Ukot taas, nuo harmaapäiset,
Miettiväiset,
Ylistellen Luojan tuomioita,
Muistelevat tekoja,
Joill' on kiitos, ansioita,
Halveksivat kaikkea,
Jok' on tuonut turmioita.
Käsistä käy käsiin olvikannut;
Tuo on juonut, toinen aloittanut.
Ilta lähestyy,
Töitten päätös, pitoin jatko.
Lepoon lähtee, joll' on pakko.
Kannut pintaralleen vielä täydentyy.
Vanhus, huulensa kun kastaa,
Suoraksi selkänsä nyt nostaa,
Toivottaa: