Vallan tuntuvi kuin Jumal' its' olis ollunna tässä;
Niin pyhä, juhlahinen, jalo on koko tää ketokumpu.
On isäsankarten pyhä, rauhallinen lepoturve,
Jost' ylös käy satavuotiset harmaat kunniahongat,
Tai viherjöitsee huojuen, aaltoellen elonvilja.
Nyt pojat laihoa leikkaa, miss' isät toukoja kynti,
Miss' isät toukoja kynti ja hurmeen kallihin kylvi.
Tass' ilo on eleskellä ja armas huolia kantaa.
Ken tyly tahtoiskaan lopen unhoittaa pyhän haudan,
Tunnoton ken isäarmasten hi'en, työn, veren hylkää—
Ruhjoilkoot ihanasti hänt' isänmaan kiroukset,
Hänt' isänmaan pyhä taivas uhkailkoon vihasilmin!—
Ah! sano miss' suloisempi ja arvokkaamp' elon tanner?
Tass' elon kunniakenttä ja kuolokin autuas tässä.
Täst' en järkähtää taho viimeiseen verentilkkaan.
Kamppailut, sodat, rauha ja vastukset palavimmat
Tass' sukuhaudallaan hyv' on kestää versovan polven.
Ken, isänmaani, ken julma ja tapparakainalo tohtii,
Raivoellen rajupäissään katkertaa ilopäiväs,
Katkertaa ilopäiväsi, lannistaa jalot rientos?
Ah, Jumal' aut'! suo koston kalpojen välkkyä silloin!
Haamut haudoistaan nykypolvehen taas pukeutkoot.
Kuin tuli tauloa jäytää, sortajat syö tuli koston;
Hurmeetkin sadevihmana virvoittaa sulon haudan.
Nouskohon näin vapauskin ruskona, kuin sulo aamu,
Päiv' elon auetkoon tahi haut', isänmaan povi armas!
ISÄNMAANI.
Jos minne kuljen, mistä lähden,
Tää maani mulle kallis on,
Mut kallis on se vaan sentähden,
Sen kansa kun niin armas on.
Sen kansa taas on armas siksi,
Se maansa kun tek' kallihiksi
Verellään, kärsimyksillään.
Salomme vaikk' ois täynnä kultaa,
Hopeita hyrskyis aaltomme;
Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa,
Vaan konnan toit' ois muistomme,
Kansamme kulkis hylkyteitä,—
Ah! silloin maamme varjo meitä
Kuin musta haamu vainoais.
Vaan nyt ei synkät syyt, ei hallat
Meit' isäin haudoilt' eroita,
Ei taistelut, eik' ilkivallat
Maast' armaimmasta vieroita,
Niin korvet synkät, kallioiset,
Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset—
Kaikk' ovat kalliit, rakkahat.
Takana soitten, kallioissa
Sai äidit piilon lapsineen,
Kun urhot kaatui taisteloissa,
Tai voiton toivat armailleen.
Niin korpea kuin vainioita
Luut isäin peitti, veri noita
Kostutti kallis kaikkia.
Vakaana niinkuin vuoren seinä
Kansamme puolsi maatansa;
Ei huikennellut niinkuin heinä,
Säilytti pyhät tapansa.
Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa
Hyljätty, halp' on tavoiltansa—
Maan kalliin ostanut se on!
Muun riemun jos ken ryöstäis multa.
Maan' armahan kun muistot jäis:
Ne rinnassani voiman tulta
Ja innon liekin virittäis.
Oi urhoin kehto, isänmaani!
Suojelkoon Herra armastani,
Siunatkoon hautaa urhojen!
PALAVA KANSA.
Nyt rovioihin kansa kootkaa
Ja sytyttäkää tulehen
Ja palavina päästäkäätte
Taas liekkiväiset valloilleen.