Mun eloni tääll' on kuin astunta
Petollisella haudan kannella,
Jok' usein upottaa
Ja uhkaa vajottaa
Povehen mustan kirkkomullan.
Niin maassa riemu mulle pilkahtuu
Kuin pilvitaivahalta valju kuu,
Ja immen rakkaus,
Kuin tähden kirkkaus,
Vaan kaukaa hohtaa kaipausta.
On elon kukat tomumajassa
Kuin Lapin kevät hetken loistava,
Ja harvoin kypsyvät
Tääll' ehjät hedelmät:
Ne toivon maa voi valmistella.
JOULUTÄHTI.
Taivaalla muinen tähti kiilsi,
Kuningas tähtiparvien.
Sen sydänt' usein murhe viilsi,
Nähdessä vaivat ihmisten;
Ja, surren synkeyttä maan,
Hän jätti riemun ylhäisen
Ja astui maata loistamaan.
Majaanpa pienehen täht' ensin
Valonsa pyhän vuodatti;
Siit' ympär' ihmiskunnan lensi,
Sydämet, mielet lämmitti.
Hän kuoleman ja varjoin maan
Elämän maaksi kirkasti,
Ja rauhan toi sit' asumaan.
Tuo tähti synkeästä yöstä
Valoisan armopäivän loi,
Ja ihmissielut harhatyöstä
Totuuden tielle viedä voi.
Hän, taivahinen kirkkaus,
Joul'-aamuhun tuon valon toi,
On >maan ja taivaan valkeus.
TÄHTEIN TANSSI.
Pihalla taivaan tanssivan ma nään
Tuon tähtiparven ringissään.
Sen keskell' loiste auringon
On valonsoihtu summaton.
Hymyillen katsoo tanssiseuroja
Auringon silmä valvova;
Vaan surunsätein himme'in
Vilahtaa tähtiin eksyviin.