Kun kodista matkustelin,
Tiepä pystyhyn pysähti,
Vastamaaksi vainiotkin,
Matkan tuuletkin tukalti,
Vinkui vastahan vihuri;
Kaikki ihmiset ivalla
Tiepuolista tirkisteli,
Mua pilkaten poloista.
Käännyinpä kotihin koito:
Nytpä vainiot viherti,
Myötätuulet tuuditteli,
Maat mäelti mennessäni,
Kulkeissan' alamäkeä
Kodin kultaisen pihalle:
Taivas kiilsi kirkkahana
Päivän paistavan valossa,
Luonto riemussa rehoitti,
Ihmiset ilon väessä
Mun syliinsä sieppaeli.
Niinp' on vierahisin kulku,
Kuin syksyllä surman suuhun;
Niinpä on kotihin kulku,
Kuin keväällä kullan luokse.
KUUN SAMMUTTAJAT.
Kiiruusti apuhun kaikki jo!
Miss' ovat kiulut ja ammehet,
Ves'-ruiskut, rattahat, hevoset?
Tuoll' yltyy valkean vahinko,
Sen leimu väikkyvi kauhuna:
Kohoontuu, näettekös, pilvihin
Hivuksin liekki nyt punaisin,
Kuin orhin kaulakin kaareva!
Näin talost' äkkiä tuoksahti
Nyt väki valkean vaarahan,
Ja vuoren taakse se kiiruhti,
Sielt' uskoi tult' ylös kuohuvan.
Syys-illan riensivät hämärää,
Jop' aukas' huutoihin hätä suun;
Vaan silmät vuorella selviää,
Kun nähdä saavat he hellän—kuun.
TAIKAVOIDE.
Kolme kertaa kolme
Koston rauhoittaa,
Kolme kertaa kolme
Surman karkoittaa,
Kolme kertaa kolme
Haavat parantaa.
Ruoste kirkonkellon,
Tuhka kyisen pellon,
Lähdevettä lemmon
Kanna kiehumaan.