VUOSI 1899.
RAAJARIKKOINEN.
LAPSI.
En isää, en äitiä auttaa voi,
Miksi mun Luoja maailmaan loi?
ÄITI (rukkinsa ääressä).
Maailman rukissa kehrättäväksi
Luoja sun tänne tuomaan läksi,
Kuteheksi kultakankaaseen,
Kirjavahan, riemuraittaiseen,
Jota kukin kaunistella voi,
Jossa kukin säveleensä soi.
Siellä soinnut ihanasti, sieltä
Sinä kuulet tuhat onnenkieltä.
LAPSI.
Miksi täällä täytyy kärsiä,
Paljon surra, paljon itkeä?
ÄITI.
Siksi että onnenkutehet
Tarvitaan niin hienon hienoiset.
Cannes 9/1
POIS VALON TIELTÄ!
Puut, ikkunastani loitommaksi
Pois päivän tieltä lähtekää!
Sisälle, kukkani, astukaatte
Tai syrjemmälle väistykää!
Minä puita lemmin ja kukkia lemmin,
Mut valoa vielä, viel' enemmin;
Siis suurin kunnia suokaa sille,
Edellä valkeus päästäkää!
Kun valon valta mun luonani on,
On puita, on kukkia mulla,
Myös linnut oksille lentävät,
Ne tohtivat luokseni tulla.
Puu, kukka maahan jos hakattaisiin
Ja linnut oksilta ammuttaisiin,
Niin valon lämmössä sydämeen
Ne mulle kasvaisi uudelleen.
Siis valokullan te sallikaa
Mun kotiini, luokseni tulla!